YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Sodankylä ikuisesti

Julkaistu maanantaina 18.06.2012 2 kommenttia 166 suositusta

perjantai 6.6. klo 20.00

Sodankylän elokuvafestivaalin peruskivi on joka-aamuinen, tasan kaksi tuntia kestävä keskustelu, jonka toinen osapuoli on festivaalia alusta lähtien johtanut Peter von Bagh. Koska melkein kaikkien festivaalien tempo on nopea, Sodankylän keskustelut ovat harvinaisuus: kuuluisan elokuvantekijän ura, työmetodit ja luova elämä peilataan tavalla, joka sisältää sekä elämän keskeiset seikat että selityksen sille, miksi kertoja on niin erityinen kuin on.

Parhaina hetkinä tuo kaksituntinen on jonkinlaiseksi psykoanalyyttiseksi istunnoksi kasvava kommunikaatio, johon täysi salillinen yleisöä ottaa intensiivisesti osaa.

Istunnot on kuvattu kokonaisuudessaan ensimmäisestä festivaalista lähtien. Asetelman ainutlaatuisuus - myös kansainvälisesti - on ilmeinen. Isotkin festivaalit mukaan lukien vastaavaa aarrevaittaa on vaikea läytää. Tallessa on joka suuntaan laveneva, suuret persoonallisuudet spontaaneimmillaan ja luottamuksellisimmillaan tavoittava kokonaisuus.

Peter von Bagh on koonnut aamukeskustelujen pohjalta kolmiosaisen dokumentin Sodankylä ikuisesti: elokuvan vuosisata. Hän on seurannut Sininen laulu -sarjansa yhteydessä koeteltua ideaa: eri vuosina kuvatuista puheista syntyy eräänlainen "taivaallinen dialogi", jota käyvät ihmiset eivät faktisesti ole samassa tilanteessa tai edes ikinä tavanneet toisiaan. Tavallaan juuri tämän periaatteen vuoksi vuoropuhelu on olennainen: siinä liikkuvat elokuvan historian todelliset virrat - se mitä seitsemännen taiteen tarina olisi voinut olla yhtä lailla kuin se mitä tarinoita siitä kerrotaan.

Tärkeässä osassa on myös muu miljöö: kylä joka kokee täydellisen muodonmuutoksen, elokuvan ja "oikean maailman" kohtaaminen katutasossa, vuorokaudenaikojen vaihtelut, erikoistapahtumien viehätys - mykän elokuvan orkesteriesitykset, karaoketuokiot yöllä -, retket luontoon, tapa jolla elokuvantekijät viettävät vapaa-aikaa, kohtaamiset katutasossa. Millään muulla festivaalilla ei tapaamisia arvovaltaisten vieraiden ja tavallisten taapertajien välillä ole tehty yhtä luonteviksi kuin Sodankylässä.

Draaman ehdottomin osatekijä on ehkä kuitenkin kuuluisien ulkomaisten vieraiden hämmästelemä ja ihastelema valo: Aurinko joka tulee vastaan kun yleisö poistuu elokuvateatterista kello neljä yöllä. Elokuvateatterin "todellinen valo", joka on 35 mm:n elokuvien suuri anti ihmiskunnalle, vastapainona sille elektronisesti synnytetylle kuvalle, joka yhä enenevästi on esitystekniikan standardi.

8.7. osa 1/3: Ensimmäisen elokuvamuiston kaiho.

15.7. osa 2/3: Ikuinen aika.

22.7. osa 3/3: Valon draama.

 

Katso myös 29.7. Paluu Sodankylään -dokumentti, jossa Anssi Mänttäri palaa Sodankylän elokuvafestivaalille pitkän tauon jälkeen.

Lisätietoa ohjelmasta

Sodankylä ikuisesti 1-3 (2010) O: Peter von Bagh.

Suosittele166 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Paluu Sodankylään

Dokumenttielokuva seuraa kesällä 2010 ohjaaja Anssi Mänttärin matkaa Sodankylän elokuvajuhlille. Mänttäri palaa 25-vuotisjuhlaa viettävälle festivaalille parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kesäkino

Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa ja Radio Suomen sarjassa Onnen maalta Erottajalle tehdään kesäisten suomalaisten elokuvien kanssa matka heinälatojen viattomista maisemista uudenaikaiseen kaupunkielämään.

Kommentit

nyymi

Olen viettänyt muutaman unohtumattoman aamupäivän Sodankylässä, mm. Agnes Vardan ja P.v.B:n kanssa.
On niin opettavaista kuulla tekijän itsensä suusta elokuvan tekemisen monimutkaisuudesta ja kaikista niistä keinoista ja kikoista, joilla lopputulos saadaan näyttämään ja kuulostamaan ainutlaatuisesta.
Suosittelen varauksetta paikan päälle menemistä. Dokumentissa on vain maistiaisia siitä mitä livenä on tarjolla.

Anonyymi

Olen ollut kolme kertaa festivaaleilla ja aina oli järjestettävä niin, että jaksoin aamuisin mennä keskusteluun. Ne olivat kiinnostavia ja eloisia, koskettavia.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook