YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Suomen suurin teatteri

Julkaistu maanantaina 22.08.2011 4 kommenttia 401 suositusta

torstai 20.9. klo 18.00

Kuinka tarinoita opittiin kertomaan televisiossa? Elokuussa 1961 Yleisradio perusti suuren maailman tyyliin oman Televisioteatterin. Suomalaisen televisiodraaman 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi valmistui Tuula Viitaniemen ohjaama ja Juho Milonoffin juontama kolmiosainen dokumenttisarja Suomen suurimman teatterin jännittävistä vaiheista. Tarinan taustalla elää ja vaikuttaa muuttuva yhteiskunta.

Lue sarjan ohjaajan haastattelu täältä.

Osa 1. Televisiodraaman syntyvuodet
Suomen televisio aloittaa toimintansa 1950-luvun lopussa, ja näytelmäkokeilut käynnistyvät saman tien. Aluksi näytelmät televisioidaan suorina lähetyksinä. Ensimmäiset vuodet ovat kiihkeän opettelun aikaa: "Oli mieletön into etsiä, mikä on televisiokerronnan salaisuus", kuvaaja Antero Takala kertoo. Teatteria halutaan levittää koko kansalle! Dokumentissa tv-teatterin rakastetut tähdet - mm. Anja Pohjola, Liisamaija Laaksonen, Maija-Leena Soinne ja Birgitta Ulfsson - kokoontuvat vuosikymmenten jälkeen tv-studiolle katsomaan otteita nuoruutensa töistä. Loistokkaiden onnistumisten väliin mahtuu absurdeja kokeiluita, huojuvia pahvikulisseja ja patetiaa. Jakso päättyy kevääseen 1967. Televisioteatterissa koetaan suuria uudistumisen paineita, kriittisiä ääniä kuuluu niin teatterin sisältä kuin lehdistöstäkin. Samana keväänä suuri joukko näyttelijöitä saa lähteä.

Osa 2. Radikaalit tulevat!
Vuonna 1967 Televisioteatteri ottaa uuden suunnan. Pari vuotta aiemmin nimitetty pääjohtaja Eino S. Repo uudistaa Yleisradiota ja Televisioteatteriin palkataan nuorta, radikaalia väkeä. "Elämää, ei teatteria!", kuuluu tulijoiden tunnuslause. Syntyy tuoretta ilmaisua, kabareita ja dokumenttinäytelmiä - ja syntyy valtavaa kohua. Nuoret teatterilaiset ovat poliittisesti vasemmalle kallellaan, ja ärhäkät teokset jakavat katsojia yhä jyrkemmin. Dokumentissa mm. ohjaajat Timo Bergholm, Reima Kekäläinen, Jotaarkka Pennanen ja Hannu Kahakorpi kertovat tv-teatterin punaisista vuosista. Sarjan toinen jakso päättyy 1970-luvun loppuvuosiin. Puoluepoliittinen kuohunta on jo laantumassa, ja taiteilijat etsivät uutta suuntaa. 1970-luvulla tehdään useita Televisioteatterin ikimuistoisimpia tv-elokuvia kuten Kahdeksan surmanluotia, Aliisa ja Rautatie.

Osa 3. Isoja ja intiimejä tarinoita
1980-luvulla poliittiset iskulauseet ovat jo vaimenneet. Nyt Yleisradiossakin kiinnostutaan katsojaluvuista, ja katsojakilpailun kovetessa viihteellisyyden paine kasvaa. Televisioteatterilaiset uskovat taiteilijan vapauteen, ja vuosikymmenen hienoimmat teokset ovat persoonallista tv-draamaa. Nyt on intiimimpien tarinoiden vuoro. Dokumentissa Matti Ijäs kertoo palkitusta Painijasta ja kulttimaineeseen nousseesta Katsastuksesta, Heidi Köngäs esikoiselokuvastaan Suklaasydän. TV2:n teatteritoimitus Tampereella aiheuttaa 1980-luvun kiivaimmat keskustelut suursarjoillaan Rauta-aika ja Seitsemän veljestä. Sarja päättyy 1990-luvun alkuvuosiin, jolloin TV1:n Televisioteatteri - sellaisena kuin se siihen asti on toiminut - lakkaa olemasta.

Suosittele401 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

Valokuvauksen huiput

BBC:n kuusiosainen dokumenttisarja esittelee valokuvauksen ja valokuvataiteen historiaa pioneereista Robert Frankiin ja Diane Arbusiin, 1800-luvulta 2000-luvun teknisiin murroksiin.

Kommentit

Anonyymi

Lähetysaika on ihan väärä. EIhän työssäkäyvä voi katsoa ohjelmia tuohon aikaan, jos aikoo pysyä töissä hereillä.

Atro Niiniluoto

On hienoa, että televisionäyttelylle tehdään kunniaa. Muistan kerran nähneeni esimerkiksi Solveigin laulun ja Seitsemän veljestä. Jälkimmäisestä Jouko Turkan ohjaamana en erityisemmin pitänyt, koska se oli pelkkää sekoilua.

YLE Teema

Hei Anonyymi, kaikki alkuviikon tv-teatteriesitykset - Kustaa III, Tuhannen ja yhden työn tarinat sekä Irti maasta - uusitaan peräkkäin ensi sunnuntaina 16.10. klo 12.35 alkaen.
Suomen suurin teatteri -sarja uusitaan myös varhaisempina lähetysaikoina, sunnuntaisin kello 20 ja torstaisin kello 18.

Juha

Tehkää suomalainen suurelokuva, suomalaisilla näyttelijöillä ja kunnolla.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook