YLE Teema

 

Perjantain Kino

Talk Radio (16)

Julkaistu keskiviikkona 10.07.2013 2 kommenttia 49 suositusta

perjantai 2.8. klo 21.00

Salvador, Platoon – Nuoret sotilaat ja Wall Street tekivät Oliver Stonesta 1980-luvulla amerikkalaisen elokuvan uuden ohjaajasensaation. Sen sijaan heti niiden jälkeen valmistunut Talk Radio (1988) jäi pienimuotoisuudessaan edeltäjiensä ja JFK:n kaltaisten suurteosten varjoon.

Talk Radion terävyys ja ajankohtaisuus eivät ole kuitenkaan vähentyneet. Päinvastoin, sen kuvaama vihapuheiden maailma on vain paisunut kun se on siirtynyt radiolähetyksistä internetiin.

Talk Radion päähenkilö on pienen radioaseman yölähetystä juontava Barry Champlain. Hänen ohjelmassaan yksinäiset ja ahdistuneet ihmiset purkavat puhelimessa tuntojaan. Champlain ei kuitenkaan ole lämmin, ystävällinen auttaja vaan viihdyttäjä. Hän syöksee soittajien ja radioyleisön korviin ivaa ja kyynisyyttä, herättäen samalla vihan ja väkivallan kaltaisia vastareaktioita.

Tästä yleisö myös nauttii. Champlain muuttaa apua etsivien ja tarvitsevien ihmisten hädän pilkaksi ja vihaksi, keräten samalla ohjelmalleen niin suuret kuuntelijaluvut, että sitä ollaan viemässä Dallasin paikallisradiosta kansalliseen verkkoon.

Yhden kohtalokkaan lähetyksen vaiheita kuvatessaan Talk Radio käsittelee niin sananvapauden ja vihapuheiden kaltaisia yhteiskunnallisia teemoja kuin tavallisten ihmisten elämäntuskaa ja Champlainin rakkauselämän kohtaloa. Stone ohjaa elokuvaansa samanlaisella vimmalla ja kiihkeydellä kuin Platoonin kaltaisia sotaelokuviaan.

Pääosaa esittää Eric Bogosian, jonka kirjoittamaan näytelmään elokuva perustuu. Muissa osissa esiintyvät mm. Ellen Greene, Alec Baldwin, John C. McGinley ja Michael Wincott.

 

Lisätietoa ohjelmasta

(Talk Radio, USA 1988) O: Oliver Stone. N: Eric Bogosian, Ellen Greene, Alec Baldwin.

Suosittele49 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Olisipa mukavaa nähdä Teemalta Oliver Stonen The Untold History of the United States -sarja. Tämäkin pitää kyllä katsoa.

Helmi

Tämä oli aivan mahtava elokuva ja juuri niin ajankohtainen vielä valitettavasti. Eric Bogosian veti katsojan mukaan voimakkaalla esiintymisellään, todella loistava roolissaan ja käsikirjoituksessaan.
Kiitokset taas Teemalle tällaisten helmien löytämisestä ja esittämisestä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook