YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Tanskalaisarkkitehtien koteja

Julkaistu perjantaina 04.01.2013 0 kommenttia 66 suositusta

perjantai 26.4. klo 17.25

Arkkitehti ja ohjelman juontaja Eva Harlou vierailee sarjassa Tanskan tunnetuimpien arkkitehtien omissa kodeissa. Ohjelma on matka varsin persoonallisiin rakennuksiin. Yhdessä talossa perheen poika toivoo joululahjaksi ovea, toinen muistuttaa majaa ja onkin saanut paikallisilta kutsumanimen Noan arkki, kolmannesta on tullut turistien vaelluskohde.

Asumistapamme on pitkälti vaikutusvaltaisten arkkitehtien muovaamaa. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, miten he itse ovat halunneet asua. Asuvatko he kaikki futuristisissa mallitaloissa, ovatko he itse piirtäneet omat talonsa ja edustavatko ne kenties käsitystä ”hyvästä asumisesta”? Sarjan jokaisessa jaksossa professori Carsten Thau asettaa kotinsa esitelleen vieraan arkkitehtuurin historian aikajanalle.

Osa 1

Ensimmäisessä osassa Eva tutustuu Nils Holscherin ultramoderniin lasitaloon Kööpenhaminassa. Talosta tuli maailmankuulu, kun Oprah Winfrey esitteli sen ohjelmassaan.

Osa 2

Eva Harlou tutustuu italialaissyntyisen Anna Maria Indrion kotiin Kööpenhaminassa. Jo kansainvälistä mainettakin saanut arkkitehti on sisustanut yli 200 vuotta vanhan loft-asuntonsa modernisti.

Osa 3

Eva tutustuu arkkitehti Claus Bonderupin viehättävään taloon, jonka tämä rakensi yhdessä taiteilija Anne Justin kanssa. Talossa yhdistyvät minimalismi ja kukkamaalarin näkökulma.

Osa 4

Eva Harlou vierailee arkkitehti Chris Thurlbournen kodissa Århusin liepeillä. Talo on rakennettu tontilla kasvaneista puista, ja luonto on yhä vahvasti läsnä.

Osa 5

Arkkitehti Jens Thomas Arnfred kuuluu kööpenhaminalaiseen asumisyhteisöön, joka on kunnostanut käyttöönsä ikivanhan asunnon. Talo tulvii taiteellisia ideoita.

Osa 6

Eva Harlou vierailee arkkitehti Tage Lyneborgin kodissa Kööpenhaminassa. Asunnossa on ruhtinaallisesti tilaa ja upeat pieniruutuiset ikkunat. Tage tietää myös, miten luksushuvila rakennetaan.

Osa 7

Mette ja Martin Wienberg ovat kunnostaneet vanhan puutalon Århusissa. Kodista on tullut poikkeuksellisen viihtyisä, ja sen sisutuksessa on yhdistelty mitä erilaisimpia materiaaleja.

Osa 8

Eva Harlou vierailee arkkitehti Jan Söndergaardin tyylikkäässä kesähuvilassa Länsi-Sjellannnissa. Millaisia muutoksia taloon on tehty 25 vuoden aikana?

Toinen tuotantokausi

Osa 1

Arkkitehti Eva Harlou tutustuu Kööpenhaminassa kollegansa Kim Herforth Nielsenin asuntoon, joka rakennettiin alun perin laivaston verstaaksi. Nielsen on suunnitellut mm. Liverpoolin uuden museon.

Osa 2

Hyvä koti on kaunis ja täyttää arkipäivän toiminnalliset vaatimukset. Sitä mieltä on Tanskan kenties kuuluisin arkkitehti Knud Holscher. Millaisen kodin hän on suunnitellut perheelleen?

Osa 3

Eva Harlou vierailee tanskalaisen huippuarkkitehdin Lene Tranbergin merenrantahuvilalla.

Osa 4

Arkkitehdit Martin Laursen, Martin Krogh ja Anders Lonka ovat vannoutuneita kaupunkilaisia. He pohtivat koko ajan uusia ideoita kaupunkikuvan elävöittämiseksi. Yhteistyö luontuu kolmikolta hyvin.

Osa 5

Eva Harlou tapaa arkkitehti Mette Langen, joka on suunnitellut mm. kelluvia koulurakennuksia Intiaan. Lange on käyttänyt samoja ratkaisuja Tanskan-kotinsa suunnittelussa.

Osa 6

Millaisen kodin Michael Christensen on suunnitellut itselleen? Ympäristötietoisten arkkitehtien talot usein sekä säästävät että tuottavat energiaa.

Osa 7

Arkkitehti Morten Schmidt on osakas yrityksessä, joka on suunnitellut mm. Århusin taidemuseon. Hänen oma funkkishuvilansa on peräisin 1930-luvulta ja sijaitsee aivan kuningattaren kesäasunnon naapurissa.

Osa 8

Arkkitehti Nini Leimand on suunnitellut talon, joka on tarkoitettu nimenomaan asumista varten. Millaisia ratkaisuja Nini on keksinyt taloonsa, jossa täytyy olla tilaa sekä isoille juhlille että lapsikatraalle?

Suosittele66 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook