YLE Teema

 

Tekijänä valokuvaajat

Julkaistu maanantaina 24.03.2014 2 kommenttia 133 suositusta

Sarjan omat sivut

Nuoria taitajia esittelevä Tekijänä-sarja jatkuu valokuvaajilla. Tekijänä-sarja kuvaa sukupolvensa nuorten taitajien työtä ja elämänpiiriä. Sarjan päähenkilöt ovat sukupolvensa huippuja, nuoria tekijöitä, jotka ovat tarttuneet hetkeen ja kouliintuneet työssään poikkeuksellisen taitaviksi, taipumustensa ja kovan työn kautta. Ohjelma kuvaa yhtä päivää päähenkilön elämässä varhaisesta aamusta yöhön asti, pysyen mukana kaikessa mitä kohde tekee ja seuraten samalla tämän työntekoa lähes tieteellisellä tarkkuudella.

Osa 1. Juha Mustonen

Muotikuvaaja Juha Mustonen myi kaiken summatakseen näkemyksensä kirjaksi, filmiksi ja näyttelyksi nimeltä YKSI: "Mä tykkään voimakkaista kuvista, joissa pääosassa on ihminen, ei vaate." Jaana Semeri seurasi tilannetta.

 

Osa 2. Meeri Koutaniemi

Meeri Koutaniemi, 26, on palkittu valokuvaaja, jonka metodina on heittäytyä täysillä kuvattaviensa elämään. Rio de Janeirossa Koutaniemi on kuvaamassa faveloitten hajottamista ja köyhien ihmisten pakkohäätöjä kodeistaan.

 

Osa 3. Jussi Leinonen

Rovaniemeläinen lehtikuvaaja Jussi Leinonen haluaa kertoa tarinoita tavallisista ihmisistä. Leinosen työpäivä Lapin Kansa -lehdessä vie hänet joka päivä eri paikkoihin, tällä kertaa kaatopaikalle, hiihtoladulle ja autokorjaamolle.

 

Osa 4. Aki Roukala

Valokuvaaja Aki Roukala hylkäsi Helsingin, työpaikan Imagessa sekä boheemielämän, ja osti talon Hailuodosta. Tavoitteena oli oppia näkemään maailma omin silmin. Kolme vuotta on kulunut - mitä pohjoisesta löytyi?

 

Osa 5. Evelin Kask

Evelin Kask on päätynyt kuvaamaan kuolemaa ja samalla jäljelle jääneiden elämää.

Suosittele133 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Magnum - tarina valokuvan takana

Kymmenosaisessa sarjassa aiheena on kymmenen valokuvatoimisto Magnumin kuuluisaa otosta vuosikymmenten varrelta.

Kommentit

Saara

Vihdoinkin uudet jaksot! Tätä olen odottanut! Nyt on taas jotain mitä katosa...hetken aikaa :)!

Meri

Voiko tätä katsoa Areenasta?


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook