YLE Teema

Muistia etsimässä

Julkaistu perjantaina 04.12.2009 9 kommenttia 412 suositusta

Kuinka muistot tallentuvat aivoihin? Itävallassa vuonna 1929 syntynyt, Nobel-palkittu neuropsykiatri Eric Kandel on tutkinut aivojen molekyylibiologiaa. Hänen oman lapsuutensa muistoja leimasivat juutalaisvainot.

Tiededokumentti: Muistia etsimässä

perjantai 30.12. klo 18.05

Eric Kandelin omaelämäkerta Muistia etsimässä ilmestyi maaliskuussa 2006, ja se sai ristiriitaisen vastaanoton. Kandel oli Wienin juutalaisia, mutta hänen täytyi muuttaa 9-vuotiaana Yhdysvaltoihin. New Yorkissa hän opiskeli Itävallan historiaa ja kirjallisuutta, mutta kiinostui myöhemmin lääketieteestä ja opiskeli psykoanalyytikoksi. Tämän jälkeen hän toimi viisikymmentä vuotta neurotieteilijänä. Hänen tutkimusalaansa oli muisti. Muistin tutkiminen liittyi oleellisesti Kandelin lapsuuden traumaattisiin muistoihin natsi-Itävallassa holokaustin aikana.

Tässä ohjelmassa perehdytään Kandelin elämäntarinaan ja viimeisimpiin neurotieteiden saavutuksiin. Erikoista on se, että muistia tarkastellaan tutkija itse aineistona. Matka on hyvin henkilökohtainen, kun kameran matkassa käydään niin fyysisillä kuin henkisillä Kandelin lapsuuden näyttämöillä. Pääsemme kurkistamaan myös laboratorion jokapäiväiseen elämään sekä tietenkin aivoihin, joihin muistot ovat varastoituneet. Ohjelman jälkeen jää vain ihmettelemään, kuinka tämäkin ohjelma asettuu osaksi omia muistojamme.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: FilmForm Köln, 2008.

Suosittele412 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Loistavaa!!!! Tärkeää tietoa kaikille! Lisää tälläistä! <3

Anonyymi

Loistavaa!!!! Tärkeää tietoa kaikille! Lisää tälläistä! <3

Tapio Muhonen

Kaikkien tieteentekijöiden soisi katsovan tämän dokumentin, koska kehitys on uteliaisuutta ja ennen kaikkea kykysä "esittää hyviä kysymyksiä" mikä tuodaan esille Nobelisti Isidor Rabiin liittyvässä anekdootissa ohjelma lopussa. Koska se on niin hyvä, se on syytä toistaa tässä:
Nobelin fysiikan Nobel-palkinnon saaneelta Isidor Rabilta kysyttiin, miksi hänestä tuli tutkija, eikä lääkäriä, laki- tai liikemiestä. Hän vastasi: ”Äiti teki minusta tahtomattaan tutkijan. Kaikki muut juutalaisäidit kysyivät lapsiltaan koulun jälkeen: opitko tänään mitään? Vaan ei minun äitini. Äiti kysyi aina jotain muuta. Izzy, esititkö hyvän kysymyksen tänään? Se, että esittääkö hyviä kysymyksiä, teki minusta tutkijan.”
--> Alkuperäinen lainaus on ilmeisesti täältä WikiQuoten mukaan:
Quoted in “Great Minds Start With Questions,” Parents Magazine (September 1993)

Anonyymi

Tapio Muhonen kirjoitti:

Laila Lepistö

Aivan niin !

Otin itselleni myös ylös tuon anekdootin. Tällaisia ohjelmia kaipaa enemmänkin.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Loistavaa!!!! Tärkeää tietoa kaikille! Lisää tälläistä! <3

Aivan wsamaa mieltä.

Tulko ohjelmassa sille Kandelin oman kirjan nimi. kiinnostais!

Wieniläinen

Kiitos uusinnasta, tämä on erinomainen dokumentti ja kiitos siitä hurmaavan Kandelin! Katson varmasti sen toiseen kertaan tänään.

Anonyymi psykan ope

Upea ohjelma ja soveltuu erinomaisesti lukion psykologian 3 kurssille, jolle näytin tämän. Ohjelma oli oli tehty mielenkiintoisesti ja konkreettisuus toi sille lisäarvon! Toivottavasti tämä ohjelma pysyy täällä seuravat 10 vuotta :-)

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Loistavaa!!!! Tärkeää tietoa kaikille! Lisää tälläistä! <3

Aivan wsamaa mieltä.

Tulko ohjelmassa sille Kandelin oman kirjan nimi. kiinnostais!

Kirjan nimihän on: In Search of Memory. Ostin sen kun ohjelma eka keran oli TV ssä. Ei taida olla suomeksi??

kale

Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook