YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Tutkiva juttu: Loinen sisälläsi

Julkaistu perjantaina 18.09.2009 0 kommenttia 303 suositusta

Lemmikkieläimellä, koiralla tai kissalla saattaa olla loisia, mutta voivatko ne tarttua myös ihmiseen? Kyllä ja niitä on paljon. On arvioitu, että puolet tunnetuista eläinlajeista on loisia. Toimittaja Ella Kanninen kohtaa silmästä silmään muun muassa lapamadon ja suolinkaisen.

Loinen sisälläsi

Loisena eläminen on maailman yleisin tapa elää.

Toimittaja Ella Kanninen epäilee, että hänen koiransa on saanut loisia elimistöönsä. Eipä siinä auta muu kuin kiikuttaa koiran kakkapussin sisältö eläinlääkärille. Ulosteesta löytyy matoja. Siinä ohessa Ella havahtuu huomaamaan, että myös ihminen saattaa kantaa elimistössään loisia, vaikkapa lapamatoa.

Kalatutkija Tellervo Valtonen tuo lapamadon näytille. Tiesittekö muuten, että lapamato saattaa kasvaa 35 metriä pitkäksi ihmisen elimistössä? Onneksi Valtonen kertoo myös kuinka loistartunnan voi välttää. Kalatutkija kertoo kiinnostavia yksityiskohtia loisten elinkierrosta, määrätietoisesta siirtymisestä lajista toiseen kunnes lopullinen pääisäntä löytyy.

Jos lapamato on valtava loisvonkale, trikiini on mikroskooppisen pieni spiraalin muotoinen mato. Se saattaa lokeroitua ihmisen lihaksiin, jolloin sitä on vaikea häätää elimistöstä. Anu Näreaho näyttää laboratoriossaan miten trikiini testataan sianlihasta.

Toisin kuin Suomessa jossa loistartunnat ovat hyvin vähäisiä, muualla maailmassa ja erityisesti kehitysmaissa ihmisiä kuolee loisten aiheuttamiin sairauksiin ja puutostiloihin.

Ella Kanninen tapaa Afrikassa kahdeksan vuotta työskennelleen Elisabet Tyynin. Hän tuntee madot ja loiset perin pohjin. Elisabet on ehtinyt sairastaa useita loistartuntoja, muun muassa vaarallisen malarian. Nyt Elisabet tutkii työkseen loisnäytteitä parasitologian laitoksella. Laboratoriossa Ellalle esitellään muun muassa suolinkainen. Se on loismato, joka saattaa pesiytyä ihmisen suolistoon sykkyrälle ja tukkia suolen.

Seppo Meri kertoo malariatutkimuksistaan ja yllättäen siitä, että täysin loisvapaa elämä saattaa koitua länsimaiselle ihmiselle ongelmaksi. Tavallaan ihminen tarvitsee loisia. Toisaalta loistartunnat ovat yleistyneet Suomessakin, sillä ihmiset matkustavat yhä useammin tropiikkiin äkkilähdöllä, jolloin malarianestolääkitys jää ottamatta. Meren tutkimusryhmän tavoitteena on kehittää tehokkaampi lääke malariaa vastaan.

Tutkiva juttu: Loinen sisälläsi- ohjelman juontaa Ella Kanninen. Ohjelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Niina Melanen.

Löydä lisää:

tiede, terveys
Suosittele303 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook