YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Anja Pohjola

Julkaistu maanantaina 27.12.2010 1 kommenttia 216 suositusta

On neidolla punapaula kertoo aikuisen naisen ja saksalaismiehen kesäromanssista. Sen pääosa on yksi monista Anja Pohjolan bravuurirooleista televisiossa.

tiistai 15.3. klo 21.55, uusinnat pe ja su

Televisioteatterin rakastetuimpiin näyttelijöihin kuulunut Anja Pohjola täyttää 80 vuotta 14. maaliskuuta 2011. Hän tuli Televisioteatteriin vuonna 1963 näyteltyään sitä ennen muun muassa Joensuun ja Hämeenlinnan kaupunginteattereissa ja Tampereen Pikkuteatterissa. Näyttelemisen hän oli aloittanut Jyväskylän Työväenteatterin lapsiryhmässä jo 1940-luvulla.

Pohjolan ensimmäinen suuri Televisioteatteri-rooli oli nimiosa Eugene O’Neillin näytelmässä Anna Christie (1965). 1970-luvun mukana tulivat pääroolit suurissa venäläisklassikoissa Vanja-eno (1970) ja Vassa Zeleznova (1972). Vuoden 1973 Rautatiessä Anja Pohjola näytteli itsensä lopullisesti Suomen kansan sydämiin antamalla kuolemattoman hahmon Juhani Ahon klassikon Liisalle.

Huippuvuonna 1977 Anja Pohjola nähtiin keskeisessä roolissa peräti kolmessa hienossa Televisioteatteri-tuotannossa: Minna Canthina minisarjassa Minna, Siljana Minna Canthin Kovan onnen lapsissa, sekä Annikkina tv-elokuvassa On neidolla punapaula.

Anu Kaipaisen romaaniin perustuva On neidolla punapaula kertoo keski-ikään ehtineestä, Lapissa asuvasta Annikki Turusesta, jolla syntyy suhde nuoren, saksalaisen muusikon kanssa. Kun hanhet muuttavat syksyllä, lähtee myös Hans Annikin elämästä. Hansia esittää Juha Kandolin.

Eija-Elina Bergholmin dramatisoima ja ohjaama esitys on kuin runo, jossa Lapin uljas luoto huokailee Pirjo Bergströmin äänellä. Totuus, haaveet ja kuvittelu liittoutuvat kauniiksi tarinaksi. Kertojana tässä balladissa on Per-Olof Sirén, muissa rooleissa nähdään Tauno Söder, Toivo Mäkelä, Lea Itkonen ja Irma Seikkula. 

Lisätietoa ohjelmasta

On neidolla punapaula (1977) 85’21
O: Eija-Elina Bergholm. N: Anja Pohjola, Juha Kandolin.

TV-arkiston vieraana Anja Pohjola
Toimittaja Jarmo Heikkinen.

Löydä lisää:

Anja Pohjola
Suosittele216 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Tuosta elokuvasta tulee mieleeni samanniminen kansanlaulu. Suomalaisen ja ulkomaalaisen suhde on tuossa tosiaan romanttinen. Kesä on rakkauden aikaa ja syksyllä erotaan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook