YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Pyhä perhe

Julkaistu torstaina 20.10.2011 1 kommenttia 180 suositusta

tiistai 13.12. klo 21.50

Suuri yleisö ei ole Anssi Mänttärin elokuvia löytänyt, vaikka hän käsittelee aiheita, jotka selvästi kiinnostavat ja kuohuttavat ihmisiä, ja joilla iltapäivälehdet myyvät irtonumeroitaan, kuten esimerkiksi avioero, yksinhuoltajuus, lapsettomuus, julkisuudenkiro ja alkoholismi. Hänen aiheensa ovat kuin antologia elämästä kuluneina vuosikymmeninä. Havaintojen tarkkuus, herkkien ja koomisten tilanteiden nopea vaihtelu ja ihmiskohtaloihin eläytyminen ovat Mänttärin elokuvien tavaramerkkejä.

”Mänttärin elokuvilla on se kiusallinen taipumus, että ne nakertavat ihmisiä, irvistelevät heille kulman takaa, näyttävät kieltään, vievät yöunen, perheen, vaimon, lapset ja lopulta katoavat kuin maan nieleminä. Juuri kun olit aikeissa mennä ostamaan lipun.” (Aki Kaurismäki, Filmihullu 2/84)

Anssi Mänttäri aloitti elokuvauransa kameran edessä Mikko Niskasen elokuvassa Sissit (1963). Ura eteni järjestäjän, apulaisohjaajan ja tuotantopäällikön tehtävissä mm. Niskasen, Matti Kassilan, Jörn Donnerin, Erkko Kivikosken ja Teuvo Tulion elokuvissa. Mänttäri ehti saada parhaan mahdollisen kenttäkokemuksen ennen kuin vuonna 1976 ohjasi ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa Pyhä perhe.

Pyhä perhe perustuu Claes Anderssonin samannimiseen näytelmään, joka käsittelee alkoholismia koko perheen ongelmana. Lasse Pöysti näyttelee vaikeasti alkoholisoitunutta, mutta lopulta viinasta irti rimpuilevaa perheenisää. Raitistuminen saattaisi onnistuakin, ellei koko perheen isän alkoholismin varaan kiertynyt tasapaino romahtaisi lopullisesti miehen palatessa raittiina kotiin. Elokuva toi Lasse Pöystille Jussi-patsaan. Myös Birgitta Ulfssonin rooli elämäänsä turhautuneena aviovaimona on vaikuttava.

Ohjaaja Anssi Mänttäri, joka viettää 70-vuotispäiväänsä 18.12.2011, on myös TV-arkiston ja Marko Gustafssonin vieraana kertomassa elokuvistaan ja urastaan.

Anssi Mänttärin elokuva Anni tahtoo äidin 14.12. klo 19.05.

Lisätietoa ohjelmasta

Pyhä perhe. Ohjaaja: Anssi Mänttäri. Alkuperäisteos: Claes Andersson: "Familjen" (näytelmä), Lilla Teatern, Helsinki. Näyttelijät: Lasse Pöysti (Paavo Mäkinen), Birgitta Ulfsson (Terttu Mäkinen), Rita Polster (Marja Mäkinen), Martti-Mikael Järvinen (Tapio Mäkinen), Sanna Fransman (Susanna Mäkinen).

Suosittele180 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Kunniaa Mänttärille. Alkoholisoitunutta halveksii kuka tahansa. Vaatii tahdonvoimaa päästä irti viinasta ja siten pystyä muuttumaan perheensä silmissä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook