YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Gloria Gaynor ja diskon kulta-aika!

Julkaistu keskiviikkona 02.06.2010 1 kommenttia 235 suositusta

Tanssikulttuuri sykki ja kukoisti jopa Finlandia-talon lavalla

tiistaina 3.8. klo 21.55, uusinnat pe-ip. ja su-ap.

Amerikkalainen soullaulajatar Gloria Gaynor vieraili Suomessa uransa huippuhetkellä vuonna 1976.

Gloria Gaynor – diskojen kuningatar (1976) -taltioinnissa Finlandia-talon lavalle kiipeää tähden lisäksi disko-orkesteri ja dynaamisesti svengaava tanssiryhmä, joka näyttää yleisölle musiikin tahdissa liikehtimisen mallia. Gaynor ja tanssijat esittelevät suomalaisyleisölle diskotanssin varhaisvaiheet Pumpista Sandwichin kautta Line Hot Dogiin.

Levymusiikin tahtiin tanssiminen ja diskoteekit olivat osa 1970-luvun alun nuorisokulttuuria. Vuosikymmenen puolivälissä discot ja discomusiikki alkoivat yleistyä, ja melko nopeasti niitä alettiin myös kritisoida kaupallisuudesta ja keinotekoisuudesta. Gloria Gaynorin konsertin ensiesityksen aikoihin tätäkin esitystä moitittiin liian teolliseksi, ennalta valmistelluksi ja mekaaniseksi.

Diskosoulin supertähti esittää Finlandia-talolla kappaleet Real Good People, Casanova Brown, (If You Want It) Do It Yourself, Once in a Lifetime, Impossible Dream ja Ease on Down the Road. Sokerina pohjalla konsertin lopuksi kuullaan Gloria Gaynorin edellisen vuoden läpimurtohitit, nyt jo tanssiklassikoiksi muodostuneet laulut Never Can Say Goodbye ja Reach Out I’ll Be There. Laulajattaren suurin hitti, I Will Survive, levytettiin vasta kaksi vuotta myöhemmin.

Vuonna 1949 syntynyt Gloria Gaynor on vuoroin painunut unohduksiin ja tehnyt comebackin parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Hänen asemansa tanssimusiikin kuningattarena on horjumaton, ja pari hänen tuoretta levyään on vieraillut amerikkalaisen Dance-listan kärjessä vielä 2000-luvun alussakin.

Toisena disko-ohjelmana TV-arkisto näyttää nuortenohjelman Iltatähti vuodelta 1982. Kyseessä on disko-aiheinen erikoisjakso, jossa juontaja Mikko Alatalo johdattelee katsojan diskokulttuurin maailmaan. ”Oliko diskomusiikki olemassa jo ennen diskoteekkeja? Vai synnyttikö 1970-luvun uusi seurustelumuoto uuden omaleimaisen musiikinlajinsa?” ohjelmassa pohdiskellaan.

Haastateltavina ovat muun muassa DJ eli ”levyjuontaja” Joke Linnamaa sekä Suomessa vierailleen Earth, Wind & Fire -yhtyeen jäsenet Hotel Intercontinentalin aulassa Helsingissä. Videovieraina diskosykkeestä vastaavat muun muassa Kool & The Gang, Steel City, Lio, Aneka ja Jokke Seppälä.

Lisätietoa ohjelmasta

Gloria Gaynor – diskojen kuningatar (1976) Tuotanto: Vesa Nuotio.

Iltatähti: Disko (1982) Tuott. & ohj. Jouko Konttinen, juont. Mikko Alatalo

Suosittele235 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

PITÄÄ KATTOO....ODOTAN INNOLLA TÄTÄ....


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook