YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston Kino: Miehen tie

Julkaistu keskiviikkona 24.08.2011 2 kommenttia 187 suositusta


Nyrki Tapiovaara oli 1930-luvun terävimpiä suomalaisia elokuvakriitikoita ja suomalaisen elokuvakerholiikkeen perustajia. Tapiovaara oli julkivasemmistolainen, mikä oli 1930-luvulla harvinaista. Hän osallistui aktiivisesti muun muassa kulttuurijärjestö Kiilan toimintaan. Lyhyeksi jääneestä ohjaajan urastaan huolimatta häntä pidetään yhtenä taiteellisesti korkeatasoisimmista suomalaisista ohjaajista.

Tapiovaara ehti vain muutamassa vuodessa ohjata viisi ansiokasta elokuvaa. Tunnetuin hänen elokuvistaan on Varastettu kuolema (1938). Se perustuu Runar Schildtin novelliin "Lihamylly" ja kuvaa vastarintatoimintaa tsaarin-venäjän sortovaltaa vastaan vuoden 1905 Suomessa. Monet elokuvan tyylittelevät otokset ovat nousseet suomalaisen elokuvahistorian klassikoiksi. Kokeilevan ranskalaisen elokuvan vaikutteet ovat ilmeiset.

Viimeiseksi ohjaustyöksi jäi vuonna 1940 valmistunut Miehen tie. Juuri Nobel-palkinnon saaneen F.E. Sillanpään romaani sai Tapiovaaralta innoittuneen tulkinnan, jossa ohjaaja palasi aistilliseen maalaismaailmaan, nyt modernin maailman hengessä. Mirjami Kuosmanen sai väkevän naispääroolin Vormiston Almana.

Elokuva jäi ohjaajaltaan kesken hänen kaaduttua partiotehtävissä Laatokan Karjalan rintamalla kaksi viikkoa ennen talvisodan päättymistä. Elokuvan ohjasi loppuun näyttelijä Hugo Hytönen. Käytännössä elokuvan loppuun saattamisesta vastasi tuottaja ja kuvaaja Erik Blomberg tuoreen vaimonsa Mirjami Kuosmasen kanssa.

He muokkasivat käsikirjoitusta ja panivat henkilöiden tärkeysjärjestyksen uusiksi, sillä monet näyttelijät olivat Tapiovaaran tapaan kuolleet sotatoimissa. Hytösen vastuulle jäi henkilöohjaus. Eräitä kohtauksia oli kuvattava uudelleen ja tarinan kehittely oli saatava vastaamaan uutta tilannetta. Blombergin mukaan Miehen tiessä pyrittiin säilyttämään mahdollisimman paljon Tapiovaaran henkeä.

Elokuvaa pidetään puutteistaankin huolimatta mestariteoksena, jossa päähenkilöiden mielenliikkeet saavat vahvan vertauskuvansa vuodenaikojen ominaispiirteistä ja luonnon kiertokulusta, joka on välinpitämätön ihmisten surulle ja ilolle.

Suosittele187 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

10.9. Teemalauantai: Aho & Tapiovaara

Juhani Ahon 150-vuotispäivän ja Nyrki Tapiovaaran 100-vuotispäivän kunniaksi nähdään Peter von Baghin uusi dokumentti Lastuja, joka kertoo Ahon suvusta Suomen taiteen historiassa, sekä Tapiovaaran elokuva Juha.

Kommentit

Anonyymi

Hyvä että esitätte myös näitä Nyrki Tapiovaaran elokuvia. Olenkin jo odotellut, että koska niitä näkisi tv:stä, mutta tässä sitten näkee vieläpä kaksin kappalein.

Atro Niiniluoto

En aivan loppuun asti ehtinyt katsoa, mutta on kuitenkin hienoa, että Taata Sillanpään tuotantoa kunnioitetaan filmatisoinneilla.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook