YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston romanit

Julkaistu tiistaina 20.09.2011 1 kommenttia 295 suositusta

TV-arkiston romanit

Sunnuntai 23.10 klo 10.25

Onko romaneilla mahdollisuuksia säilyttää elävän kulttuurinsa erityispiirteet ja yhtenäisyys tasapäistyvässä maailmassa?

”Valtakulttuurin arvojen ja tapojen omaksuminen merkitsee mustalaiskulttuurin loppua, näin on ollut aina, ja on nyt. Se on merkinnyt mustalaisuuden loppua niille mustalaisille, jotka ovat sille tielle lähteneet.” Näin summataan vuonna 1976 valmistuneessa Kenen maa, kenen maailma? Mustalaiset atomiajassa -ohjelmassa. Mustalaisprojekti-työryhmän tuottama ohjelma asettaa kysymyksen, kuuluvatko säilytettävään perinteeseen myös kurjat asunnot, puutteellinen koulutus, ammattitaidottomuus, työkyvyttömyys, syrjintä, köyhyys, sairaudet, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus?

Kaikkialla maailmassa pienten etnisten vähemmistöjen olemassaolo on uhattuna. Kansainvälistyvä ja tasapäistävä länsimainen kulttuuri nielee kaiken ja sulauttaa siitä yhtenäistä harmaata massaa. Myös romanien olemassaolo on ollut vuosikymmenestä toiseen uhattuna. Hämmästyttävällä tavalla romanit ovat kuitenkin kyenneet pitämään puoliaan valtakulttuureja vastaan. Suomen pieni ja erikoislaatuinen romaniväestö on säilyttänyt ikivanhoja perinteitä, tapoja ja alkuperäismuotoaan kenties pitempään kuin muualla teollistuneessa Euroopassa. Mutta salliiko valtakulttuuri näin silmiinpistävän poikkeaman?

Tv-arkiston vieraana on ohjelman asiantuntija ja Mustalaisprojekti-työryhmän jäsen Reima Nikkinen (s. 1944). Nikkinen on toiminut aktiivisesti romanipolitiikassa ja romanien folkloristisessa kulttuuriliikkeessä.

Nikkinen on menestynyt loistavasti omalla urallaan flamencotanssijana, koreografina ja opettajana. Tanssin lisäksi Nikkinen on opiskellut myös kuvataidetta. Hän oli perustamassa 70-luvulla Mustalaiskulttuurin keskusta ja Mustalaisteatteria, on käsikirjoittanut tv-sarjoja ja edistänyt monin tavoin romanikulttuuria laajan kontaktiverkostonsa avulla.
 

Lisätietoa ohjelmasta

Kenen maa, kenen maailma? eli mustalaiset atomiajassa (1976) Ohjaus ja käsikirjoitus: Tapio Ruotsi

Tuotanto: Mustalaisprojekti-työryhmä: Tapio Hirvonen, Seppo Isberg, Reima Nikkinen, Tapio Ruotsi ja Erkki Saarinen

Suosittele295 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Tuo ohjelma oli aivan ymmärrettävä. Tunnistin myös musiikkikappaleen Mustalaisviulu. Ruotsin Tapioon tutustuin muutama vuosi sitten viettäessäni iltaa työkaveriporukalla Varokaa, mustalaisia! -näyttelyn jälkeen.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook