YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Bergman

Viettelysten ilta

Julkaistu keskiviikkona 05.05.2010 0 kommenttia 207 suositusta

keskiviikko 2.6. klo 19.00

Ingmar Bergmanin varhainen mestariteos Viettelysten ilta aloittaa kesän Bergman-elokuvien sarjan.

Ingmar Bergman aloitti uransa tekemällä yhteiskunnallisia elokuvia nuorista ihmisistä, joiden unelmat törmäsivät karuun todellisuuteen. Vuonna 1953 valmistuneessa Viettelysten illassa Bergman ensimmäistä kertaa käänsi katseensa suoraan ihmisten sieluun. Bergmanin julma näkemys ihmisluonteesta ei kuitenkaan miellyttänyt ruotsalaiskriitikkoja, jotka murskasivat elokuvan.

Viettelysten ilta kertoo kiertävästä sirkusseurueesta, jonka kaikki jäsenet ovat jollakin tapaa toisistaan riippuvaisia ja siten toistensa vankeja. He kaikki haluavat jättää seurueen ja etsiä tahollaan onnea ja vapautta, mutta irtautumisyritykset johtavat vain suurempaan nöyryytykseen. Seurue pysyy koossa, sillä ympäröivä maailma käy heidän kimppuunsa vielä julmemmin.

Elokuva on myös tarina mustasukkaisuudesta sekä rakkauden nimissä tehdyistä ja vastaanotetuista nöyryytyksistä.

Pääosissa ovat Harriet Andersson, Åke Grönberg, Hasse Ekman, Anders Ek ja Gunnar Björnstrand. Elokuva on nähty Teemalla viimeksi syyskuussa 2008 osana Jörn Donnerin suosikkielokuvien sarjaa.

Lisätietoa ohjelmasta

Viettelysten ilta (Gycklarnas afton/Ruotsi, 1953.). Ohjaaja: Ingmar Bergman. Pääosissa: Åke Grönberg, Harriet Andersson, Hasse Ekman.

Suosittele207 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kesä Monikan kanssa

Ingmar Bergmanin varhainen mestariteos, jossa nuoret rakastavaiset pakenevat kaupungin tukahduttavaa arkea kesäksi saaristoon. Nimiosassa Harriet Andersson.

26.6. Teemalauantai: Juhannus Ingmarin kanssa

Teema viettää pohjoismaista juhannuspäivää Ingmar Bergmanin kaitafilmien sekä ohjaajan kesäisen mestariteoksen, elokuvan Mansikkapaikka seurassa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook