www.yle.fi
  Etusivulle

perheet
asiantuntija
perhelinkkejä
kysy neuvoa
anna palautetta
keskustelua
etusivu

Olipa kerran lapsi

  Pertun äidillä on vihdoin mies

Kun kouvolalainen Susanna Partanen menee tänä kesänä naimisiin, sinkkuäidin miniperheestä tulee varsin tavallinen uusperhe. Susanna muuttaa Perttu-poikansa kanssa maalle unelmien taloon, jonne miehen mukana tulee myös Pertun ikäinen poika. Vuosikausia Susanna ehti ajatella, että hän ei koskaan löydä elämäänsä kunnon miestä. Viime vuosina huono onni tuntui vain lisääntyvän.
- Oli lapsuudenystävä ja ystävän entinen aviomies. Minut on petetty ja jätetty, usko miessukupuoleen meni välillä täysin. Sitten menin nettiin ja löysin ihanan miehen, Susanna hymyilee. Pertunkaan ei tarvitse enää muistuttaa äitiä, että etsisi ahkerasti miestä perheeseen. Onnellisempi ei uudesta isästä voisi olla.
- Kiva kun on nyt isähahmo. Kaksin äidin kanssa oli joskus tylsää, kun on töitä ja kiireitä, Perttu sanoo. Ainoa, joka on hiukan haikea, on Susannan äiti Seija Partanen.
- Olen onnellinen tästä tilanteesta nyt, mutta myös haikea, kun olen saanut pitää hänet omana tyttärenäni melkein 40 vuotta ja nyt hänestä tulee toiselle vaimo, mummu miettii.

Kuolema kävi lähellä kaksi vuotta sitten

Partasten elämä alkoi muuttua jo kaksi vuotta sitten, kun Susanna kaatui polkupyörällä ja sai vaikean kallonmurtuman.
- Toipuminen oli rankkaa. Olisin voinut kuolla, tai voisin olla neliraajahalvaantunut tai kuuro. Neuropsykologi sanoi, että yleensä toivutaan parissa kolmessa vuodessa, Susanna kertoo. Äiti ja poika olivat toipumassa Seija-mummun luona. Ja Susanna oli jo 2,5 kuukauden kuluttua töissä! Alkoi henkinen paraneminen. Susanna mietti paljon sitä, miten Pertun olisi käynyt, jos hän olisi kuollut.
- Etsin asioita Raamatusta, ja olen tullut uskoon. Siitä on ollut paljon tukea. Nyt Susannalla on yksi, selkeä periaate:
- Yritän nauttia koko ajan tästä hetkestä!


Susanna Partanen, 38
Nyt jo entinen sinkkuäiti. Yksinäisten vuosien jälkeen onnellinen uusperheen äiti.

Perttu Partanen, 10
Herkkä nuori mies, kahden naisen kasvattama. Äiti on äiti, mutta mummu on jopa partioretkillä mukana.






Kolme vuotta sitten

Susanna oli tyytyväinen siihen, että hänen elämänsä sinkkuäitinä oli järjestyksessä. Pertulla oli miehen esikuvia: enoa, kummisetää ja äidin ystäviä. Susannan äiti asui naapurissa ja auttoi arjen sujumisessa. Aikaa jäi omaankin elämään.

 TAKAISIN