lauantaina 20.03.2010

Hei. Olen aiemmin katsonut Stradaa kiinnostuneena, ja kepeyden ja asian liitto on toiminut mielestäni hyvin. Ohjelma, jonka teema oli rikos, oli kuin eri tekijöiden tekemä. Lähinnä häpesin ruudussa esiintyvien ihmisten puolesta. Toiset haastateltavat olivat pelkkää kuvitusta, eikä heidän potentiaaliaan - siis katsojaa kiinnostavien näkökulmien avaajana - oltu tajuttu.

Rikollisuus on kuin mikä tahansa ilmiö: laaja-alainen ja moniulotteinen, mutta Stradan käsittelyssä eri rikoslajien ja niitä työssään käsittelevien ihmisten välinen punainen lanka oli pikemminkin hirttosilmukka johon katsoja kiinnitti huomionsa haastattelun sisällöttömyyttä ihmetellessään.

Ihan varmasti raiskausten lievistä tuomioista tai oikeuskäytännän ihmeellisyydestä voi repiä huumoria, ja rikollisuudesta ylipäätään, mutta jumalauta, mitä rimanalitusta nähtiin.

Tiedän että viestini voi tulkita niin, että hyvä, ohjelma herätti tunteita. Niin, myötähäpeä oli vahva. Muut tunteet laimeita.

Onneksi Profeetta -pala oli kiinnostava.

Pystytte parempaan, siksi en nyt säästellyt sanojani vaan olin rikollisen suora. Yst. Tiina

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä