tiistaina 20.04.2010

Paimentolaiskansojen yhteiselosta hevosten kanssa olisi ollut mielenkiintoista seurata, mutta sekin jää nyt tämän sarjan ikävän alun takia tekemättä. Eläinrakkaana ensimmäisen jakson katsominen piti keskeyttää jo ennen kuin se ehti puoleen väliin. Härkätaisteluita ihailevasti kommentoivalta hevosnaiselta olisin toivonut edes hieman kriittisyyttä lajia kohtaan. Olen kuullut, että taisteluihin osallistuneilta hevosilta on usein poistettu äänihuulet, jotta niiden tuskanhuudot eivät pilaisi tunnelmaa. Härän sarvet nimittäin väistämättä sipaisevat silloin tälläin hevosten kylkiä. Ja härkä-paran kohtalon kaikki nyt tietävätkin. Lihansyönti silloin tällöin on mielestäni ok; eläinten käyttäminen viihdeteollisuudessa sen sijaan ei ole.

Sarjassa on näköjään luvassa villihevosten kesyttämistä ja rodeota. Molemmat näistäkin aiheista aiheuttavat todelliselle hevosnaiselle kylmiä väreitä. Rodeo etenkin, kun kyseessä on taas vain ihmisten sairaan mielen viihdyttäminen eläinten kustannuksella.

Toivottavasti YLE ei tukisi jatkossa tällaisia yhden näkökulman brittisarjoja. Tämä ei kansaa sivistä!

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä