Alkoholi ja hormonit vaikuttavat aggressiivisuuteen
Kansanterveyslaitos Bettia von Der Pahlen psykologian lisensiaatti.
Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa on pysynyt noin 9:ssä litrassa asukasta kohden viimeiset kolme vuotta. Lähes 90 prosenttia aikuisväestöstä käyttää alkoholia, suurin osa kuitenkin vähän tai kohtuullisesti. Suurkuluttajia arvioidaan olevan 6 -12 prosenttia. Miehistä joka kymmenes käyttää alkoholia vähintään neljä kertaa viikossa. Naisten osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta oli neljännes vuonna 2001.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että alkoholi lisää aggressiivisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Suomessa tilastot puhuvat karua kieltä.
Esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2000 70.9 prosenttia pahoinpitelyistä, 71.1 prosenttia murhan tai tapon yrityksistä ja 43.5 prosenttia ryöstöistä tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisina.
Yhdysvalloissa luvut ovat samansuuntaisia.
Aikaisempien tutkimusten perusteella 28-86 prosenttia tappoihin tai murhiin syyllistyneistä, 24-37 prosenttia pahoinpitelijöistä, 7-72 prosenttia ryöstäjistä, sekä 6-57 prosenttia parisuhdeväkivaltaan syyllistyneistä miehistä ja 10-27 prosenttia naisista olivat tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena. Alkoholi on siis vahvasti esillä väkivaltatilastoissa sekä meillä että maailmalla. Silti on syytä todeta, että yhteys alkoholin ja aggressiivisuuden välillä ei välttämättä heijasta niiden välistä kausaalista suhdetta.
Aggressiivisuus ja hormonit
Aggressiivisuuden ymmärtämisessä on painotettu alkoholin ohella steroidihormonien merkitystä. Varsinkin kohonneet testosteroniarvot on liitetty vahvasti miesten aggressiiviseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tutkimusyhteisössä vallitsee tällä hetkellä tietty yhteisymmärrys kohonneen testosteronin ja aggressiivisen, väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyksistä. Testosteronin metaboliitti, 5a-dihydrotestosteroni (DHT), on toinen kiinnostava mutta huomattavasti vähemmän tutkittu hormoni. DHT on liitetty miesten dominoivaan ja spontaaniseen aggressiivisuuteen ja naisten suuttumuksen tunteisiin. Myös kortisoli on liitetty aggressioon. Tämä kohoaa esimerkiksi stressin seurauksena. Kohonneet kortisoliarvot on liitetty sekä aggressiiviseen käyttäytymiseen kontrollipopulaatiossa että väkivaltaisiin miehiin. Toisaalta alhaisiakin kortisolitasoja on löydetty aggressiivisista ja antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöistä kärsivistä miehistä. Seuraavassa käsitellään kahta tutkimusta joissa on tutkittu aggressiivisen käyttäytymisen, hormonien ja alkoholien suhdetta.
Runsaasti alkoholia käyttävät miehet
Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä julkaistujen ilmoitusten kautta koottiin 40 vapaaehtoista juodessaan aggressiivisiksi muuttuvaa miestä. Tämä ryhmä täytti standardisoidut kyselylomakkeet, jonka jälkeen heiltä otettiin verinäyte. Toinen ryhmä koostui Väestörekisteristä poikkileikkauksen kautta kootuista miehistä. Näille 300:lle miehelle lähetettiin samanlaiset kyselylomakkeet. Tähän toiseen ryhmään osallistui 44 miestä. Aggressiivisuutta mitattiin kyselylomakkeella, joka jakaa aggressiivisuuden fyysiseen ja verbaaliseen, suuttumukseen sekä vihamielisyyteen. Verinäytteestä määritettiin testosteronitaso, DHT sekä kortisolitaso. Tuloksista ilmeni, että ilmoituksilla saadut miehet olivat aggressiivisempia kaikilla neljällä skaalalla. Suurin ero mitattiin vihamielisyys-skaalalla. Hormonitasoissa ei löytynyt merkitseviä eroja, joskin aggressiivisten ryhmässä oli kauttaaltaan korkeammat arvot. Alkoholin ongelmakulutusta esiintyi odotetusti tässä ryhmässä merkitsevästi enemmän kuin väestörekisteristä kootussa ryhmässä. Kiinnostavaa kuitenkin oli, että alkoholismi liittyi vihamielisyyteen molemmissa ryhmissä. Hormoneista testosteroni korreloi suuttumukseen ja DHT verbaaliseen aggressiivisuuteen väestörekisterin miesten ryhmässä. Kortisoli korreloi puolestaan negatiivisesti fyysiseen aggressioon ja suuttumukseen näissä miehissä. Aggressiivisten ryhmässä ei löytynyt merkitseviä yhteyksiä hormonien ja aggressiivisuuden välillä.
Vihamielisyyttä on myös raportoitu aikaisemmissa tutkimuksissa miehissä, jotka ovat väkivaltaisia parisuhteissaan. Aggressiiviset miehet eivät ainoastaan kuluttaneet alkoholia enemmän, vaan he myös joivat humalahakuisemmin.
Toisaalta aggressiivisten miesten jopa krooninen alkoholinkulutus on mitä todennäköisimmin alentanut testosteronitasoa. Näin ollen todelliset testosteronierot saattavat olla suuremmat.
Erityisen kiinnostavaksi tämän tutkimuksen tekee yhteys alkoholismin ja itse arvioidun, ei alkoholin vaikutuksenalaisen aggressiivisuuden välillä. Tämä saattaa viitata siihen, että alkoholin suurkulutuksen ja aggressiivisuuden yhteyksien taustalla voisi olla yhteisiä biologisia ja/tai psykososiaalisia tekijöitä. Aggressiivisten ryhmää voi leimata antisosiaalinen persoonallisuus, johon voimakkaasti liittyy sekä väkivalta että alkoholin väärinkäyttö. Uutta on se, että tämä yhteys näkyi myös väestörekisterin miehissä, jotka kuluttivat 12 alkoholiannosta viikossa. Aikaisemmin on todettu, että antisosiaaliset ja aggressiivisesti käyttäytyvät nuoret miehet usein palavat loppuun iän myötä ja muuttuvat vanhetessaan vähemmän aggressiivisiksi. Ikääntyminen vaikuttaa rauhoittavasti aggressiiviseen käyttäytymiseen, mikä myös ilmeni tässä tutkimuksessa.
Kortisolilla näytti olevan kaksisuuntainen vaikutus aggressiiviseen käyttäytymiseen. Toisaalta se voi madaltaa kynnystä aggressiopurkauksiin ja toisaalta korkea kortisolitaso voi laskea testosteronitasoa ja sen myötä vähentää fyysistä aggressiivisuutta.
Terveiden naisten aggressiivisuus
Miehille tärkeää sukuhormonia, testosteronia, erittyy myös naisissa vaikkakin hyvin paljon pienempinä määrinä (10 % miesten määristä). Naisten testosteronin ja aggressiivisuuden suhde on kuitenkin jäänyt miehiä epäselvemmäksi. Testosteronin ja aggressiivisuuden yhteyttä käsitelleet tutkimukset ovat yleensä koostuneet ääri- tai erikoisnaisryhmistä. Esimerkiksi naisvangeilla ja naisilla, jotka kärsivät Bulimia nervosasta, testosteronitaso on liitetty väkivaltaisiin tekoihin sekä aggressiiviseen ja dominoivaan käyttäytymiseen. Terveiden naisten hormonitason suhteesta aggressiivisuuteen on vähemmän tietoa ja näissä tutkimuksissa on määritelty ainoastaan testosteronitaso. Toisen tutkimuksemme tarkoitus olikin selvittää testosteronin, sekä 5a-dihydrotestosteronin, dehydroepiandrosteronin ja androstendionin yhteyttä aggressiiviseen käyttäytymiseen nimenomaan terveillä naisilla. Otos koostui Helsingin yliopiston naisopiskelijoista (N=40), jotka eivät säännöllisesti käyttäneet ehkäisypillereitä. Naisilla testosteronipitoisuus vaihtelee kuukautiskierron ja iän mukaan, joten kaikilta otettiin verinäyte kuukautiskierron 15 ± 4 päivänä. Aggressiivisuutta mitattiin lomakkeella, joka jakaa aggressiivisuuden neljään aiemmin mainittuun skaalaan. Naisten ikä oli 29.5±6.7, painoindeksi 21.5 ±2.2, naimattomia oli 65 prosenttia ja alkoholinkulutus 7.8 ± 5.7 annosta viikossa.
Tuloksista ilmeni, että kohonnut testosteroni liittyi verbaaliseen aggressiivisuuteen. Lisäksi ilmeni, että testosteronin metaboliitti, eli DHT korreloi aggressiivisuuden perustunteeseen, suuttumukseen. Myös tässä otoksessa ilmeni heikko negatiivinen yhteys iän ja hormonien välillä (paitsi DHT:n osalta). Tuloksista voikin todeta, että ne tukevat aikaisempia, kohonneen testosteronin aggressiivisuuteen kytkeviä tuloksia. Tämä tulos voidaan nähdä nimenomaan terveillä naisilla aikaisempien tutkimusten erikoisryhmien sijasta. Lisäksi tulos DHT:n ja suuttumuksen välisestä yhteydestä viittaa myös toisten hormonien mahdolliseen merkitykseen.
Alkoholin kulutus ja suurkulutus, hormonit, kortisoli ja ikä ovat kaikki tekijöitä, jotka yhdessä säätelevät aggressiivisuutta. Näiden tekijöiden hienovarainen tasapaino voi vaikuttaa siihen, miten ja millä voimalla aggressiivisuus ilmenee meissä kaikissa.
Kirjallisuutta:
Buss, A.H., and Perry, M. (1992) Aggression Questionaire. J Pers Soc Psychol 63:452-459
Kivivuori, J. ja Aromaa, K. (2001). Rikollisuustilanne 2000. Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Helsinki, 2001.
Selzer, M.L. (1971). The Michigan Alcoholism Screening Test: the quest for a new diagnostic instrument. Am. J. Psychiatry 127, 1653-1558.
Roizen, J. (1997). Epidemiological issues in alcohol-related violence. Kirjassa: Marc Galanter (Ed.), Recent developments in alcoholism, Vol. 13: Alcoholism and violence, Plenum Press, New York (7-38).
Hein, R., Virtanen, A., Wahlfors, L. Päihdetilastollinen vuosikirja 2001. Alkoholi ja huumeet. Sosiaali-ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Helsinki, 2001.
--------------
torstaina 17.05.2012
Alkoholi ja hormonit vaikuttavat aggressiivisuuteen
Kansanterveyslaitos Bettia von Der Pahlen psykologian lisensiaatti.
Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa on pysynyt noin 9:ssä litrassa asukasta kohden viimeiset kolme vuotta. Lähes 90 prosenttia aikuisväestöstä käyttää alkoholia, suurin osa kuitenkin vähän tai kohtuullisesti. Suurkuluttajia arvioidaan olevan 6 -12 prosenttia. Miehistä joka kymmenes käyttää alkoholia vähintään neljä kertaa viikossa. Naisten osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta oli neljännes vuonna 2001.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että alkoholi lisää aggressiivisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Suomessa tilastot puhuvat karua kieltä.
Esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2000 70.9 prosenttia pahoinpitelyistä, 71.1 prosenttia murhan tai tapon yrityksistä ja 43.5 prosenttia ryöstöistä tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisina.
Yhdysvalloissa luvut ovat samansuuntaisia.
Aikaisempien tutkimusten perusteella 28-86 prosenttia tappoihin tai murhiin syyllistyneistä, 24-37 prosenttia pahoinpitelijöistä, 7-72 prosenttia ryöstäjistä, sekä 6-57 prosenttia parisuhdeväkivaltaan syyllistyneistä miehistä ja 10-27 prosenttia naisista olivat tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena. Alkoholi on siis vahvasti esillä väkivaltatilastoissa sekä meillä että maailmalla. Silti on syytä todeta, että yhteys alkoholin ja aggressiivisuuden välillä ei välttämättä heijasta niiden välistä kausaalista suhdetta.
Aggressiivisuus ja hormonit
Aggressiivisuuden ymmärtämisessä on painotettu alkoholin ohella steroidihormonien merkitystä. Varsinkin kohonneet testosteroniarvot on liitetty vahvasti miesten aggressiiviseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tutkimusyhteisössä vallitsee tällä hetkellä tietty yhteisymmärrys kohonneen testosteronin ja aggressiivisen, väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyksistä. Testosteronin metaboliitti, 5a-dihydrotestosteroni (DHT), on toinen kiinnostava mutta huomattavasti vähemmän tutkittu hormoni. DHT on liitetty miesten dominoivaan ja spontaaniseen aggressiivisuuteen ja naisten suuttumuksen tunteisiin. Myös kortisoli on liitetty aggressioon. Tämä kohoaa esimerkiksi stressin seurauksena. Kohonneet kortisoliarvot on liitetty sekä aggressiiviseen käyttäytymiseen kontrollipopulaatiossa että väkivaltaisiin miehiin. Toisaalta alhaisiakin kortisolitasoja on löydetty aggressiivisista ja antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöistä kärsivistä miehistä. Seuraavassa käsitellään kahta tutkimusta joissa on tutkittu aggressiivisen käyttäytymisen, hormonien ja alkoholien suhdetta.
Runsaasti alkoholia käyttävät miehet
Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä julkaistujen ilmoitusten kautta koottiin 40 vapaaehtoista juodessaan aggressiivisiksi muuttuvaa miestä. Tämä ryhmä täytti standardisoidut kyselylomakkeet, jonka jälkeen heiltä otettiin verinäyte. Toinen ryhmä koostui Väestörekisteristä poikkileikkauksen kautta kootuista miehistä. Näille 300:lle miehelle lähetettiin samanlaiset kyselylomakkeet. Tähän toiseen ryhmään osallistui 44 miestä. Aggressiivisuutta mitattiin kyselylomakkeella, joka jakaa aggressiivisuuden fyysiseen ja verbaaliseen, suuttumukseen sekä vihamielisyyteen. Verinäytteestä määritettiin testosteronitaso, DHT sekä kortisolitaso. Tuloksista ilmeni, että ilmoituksilla saadut miehet olivat aggressiivisempia kaikilla neljällä skaalalla. Suurin ero mitattiin vihamielisyys-skaalalla. Hormonitasoissa ei löytynyt merkitseviä eroja, joskin aggressiivisten ryhmässä oli kauttaaltaan korkeammat arvot. Alkoholin ongelmakulutusta esiintyi odotetusti tässä ryhmässä merkitsevästi enemmän kuin väestörekisteristä kootussa ryhmässä. Kiinnostavaa kuitenkin oli, että alkoholismi liittyi vihamielisyyteen molemmissa ryhmissä. Hormoneista testosteroni korreloi suuttumukseen ja DHT verbaaliseen aggressiivisuuteen väestörekisterin miesten ryhmässä. Kortisoli korreloi puolestaan negatiivisesti fyysiseen aggressioon ja suuttumukseen näissä miehissä. Aggressiivisten ryhmässä ei löytynyt merkitseviä yhteyksiä hormonien ja aggressiivisuuden välillä.
Vihamielisyyttä on myös raportoitu aikaisemmissa tutkimuksissa miehissä, jotka ovat väkivaltaisia parisuhteissaan. Aggressiiviset miehet eivät ainoastaan kuluttaneet alkoholia enemmän, vaan he myös joivat humalahakuisemmin.
Toisaalta aggressiivisten miesten jopa krooninen alkoholinkulutus on mitä todennäköisimmin alentanut testosteronitasoa. Näin ollen todelliset testosteronierot saattavat olla suuremmat.
Erityisen kiinnostavaksi tämän tutkimuksen tekee yhteys alkoholismin ja itse arvioidun, ei alkoholin vaikutuksenalaisen aggressiivisuuden välillä. Tämä saattaa viitata siihen, että alkoholin suurkulutuksen ja aggressiivisuuden yhteyksien taustalla voisi olla yhteisiä biologisia ja/tai psykososiaalisia tekijöitä. Aggressiivisten ryhmää voi leimata antisosiaalinen persoonallisuus, johon voimakkaasti liittyy sekä väkivalta että alkoholin väärinkäyttö. Uutta on se, että tämä yhteys näkyi myös väestörekisterin miehissä, jotka kuluttivat 12 alkoholiannosta viikossa. Aikaisemmin on todettu, että antisosiaaliset ja aggressiivisesti käyttäytyvät nuoret miehet usein palavat loppuun iän myötä ja muuttuvat vanhetessaan vähemmän aggressiivisiksi. Ikääntyminen vaikuttaa rauhoittavasti aggressiiviseen käyttäytymiseen, mikä myös ilmeni tässä tutkimuksessa.
Kortisolilla näytti olevan kaksisuuntainen vaikutus aggressiiviseen käyttäytymiseen. Toisaalta se voi madaltaa kynnystä aggressiopurkauksiin ja toisaalta korkea kortisolitaso voi laskea testosteronitasoa ja sen myötä vähentää fyysistä aggressiivisuutta.
Terveiden naisten aggressiivisuus
Miehille tärkeää sukuhormonia, testosteronia, erittyy myös naisissa vaikkakin hyvin paljon pienempinä määrinä (10 % miesten määristä). Naisten testosteronin ja aggressiivisuuden suhde on kuitenkin jäänyt miehiä epäselvemmäksi. Testosteronin ja aggressiivisuuden yhteyttä käsitelleet tutkimukset ovat yleensä koostuneet ääri- tai erikoisnaisryhmistä. Esimerkiksi naisvangeilla ja naisilla, jotka kärsivät Bulimia nervosasta, testosteronitaso on liitetty väkivaltaisiin tekoihin sekä aggressiiviseen ja dominoivaan käyttäytymiseen. Terveiden naisten hormonitason suhteesta aggressiivisuuteen on vähemmän tietoa ja näissä tutkimuksissa on määritelty ainoastaan testosteronitaso. Toisen tutkimuksemme tarkoitus olikin selvittää testosteronin, sekä 5a-dihydrotestosteronin, dehydroepiandrosteronin ja androstendionin yhteyttä aggressiiviseen käyttäytymiseen nimenomaan terveillä naisilla. Otos koostui Helsingin yliopiston naisopiskelijoista (N=40), jotka eivät säännöllisesti käyttäneet ehkäisypillereitä. Naisilla testosteronipitoisuus vaihtelee kuukautiskierron ja iän mukaan, joten kaikilta otettiin verinäyte kuukautiskierron 15 ± 4 päivänä. Aggressiivisuutta mitattiin lomakkeella, joka jakaa aggressiivisuuden neljään aiemmin mainittuun skaalaan. Naisten ikä oli 29.5±6.7, painoindeksi 21.5 ±2.2, naimattomia oli 65 prosenttia ja alkoholinkulutus 7.8 ± 5.7 annosta viikossa.
Tuloksista ilmeni, että kohonnut testosteroni liittyi verbaaliseen aggressiivisuuteen. Lisäksi ilmeni, että testosteronin metaboliitti, eli DHT korreloi aggressiivisuuden perustunteeseen, suuttumukseen. Myös tässä otoksessa ilmeni heikko negatiivinen yhteys iän ja hormonien välillä (paitsi DHT:n osalta). Tuloksista voikin todeta, että ne tukevat aikaisempia, kohonneen testosteronin aggressiivisuuteen kytkeviä tuloksia. Tämä tulos voidaan nähdä nimenomaan terveillä naisilla aikaisempien tutkimusten erikoisryhmien sijasta. Lisäksi tulos DHT:n ja suuttumuksen välisestä yhteydestä viittaa myös toisten hormonien mahdolliseen merkitykseen.
Alkoholin kulutus ja suurkulutus, hormonit, kortisoli ja ikä ovat kaikki tekijöitä, jotka yhdessä säätelevät aggressiivisuutta. Näiden tekijöiden hienovarainen tasapaino voi vaikuttaa siihen, miten ja millä voimalla aggressiivisuus ilmenee meissä kaikissa.
Kirjallisuutta:
Buss, A.H., and Perry, M. (1992) Aggression Questionaire. J Pers Soc Psychol 63:452-459
Kivivuori, J. ja Aromaa, K. (2001). Rikollisuustilanne 2000. Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Helsinki, 2001.
Selzer, M.L. (1971). The Michigan Alcoholism Screening Test: the quest for a new diagnostic instrument. Am. J. Psychiatry 127, 1653-1558.
Roizen, J. (1997). Epidemiological issues in alcohol-related violence. Kirjassa: Marc Galanter (Ed.), Recent developments in alcoholism, Vol. 13: Alcoholism and violence, Plenum Press, New York (7-38).
Hein, R., Virtanen, A., Wahlfors, L. Päihdetilastollinen vuosikirja 2001. Alkoholi ja huumeet. Sosiaali-ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Helsinki, 2001.
--------------
– Anonyymi (ei varmistettu)