torstaina 22.07.2010

Lastensuojelusta tuli kasvubisnestä
Jyrki Alkio
Talouselämä.

Yksityisiä terveyspalveluja tarjoava Mehiläinen ostaa itselleen uusia asiakkaita ja uutta osaamista. Mehiläinen kasvattaa julkisrahoitteisista palveluista uutta bisnestä lääkärikeskusten, sairaaloiden ja työterveyshuollon rinnalle.

Ensimmäisenä Mehiläinen iski lapsia ja nuoria, mielenterveyspotilaita sekä vanhuksia hoitavaan Leivoyhtiöt-ketjuun.

Leivoyhtiöt on Mehiläisen kuntapalveluista vastaavan Teemu Annalan mukaan ainutlaatuinen kokonaisuus, sillä ketju on osannut yhdistää lastensuojelun ja -psykiatrian. Kunnat ja julkinen sektori ovat yrittäneet samaa vuosikausia.

Annalan tehtävä on kasvattaa lastensuojelusta ja muista julkisrahoitteisista palveluista Mehiläiselle merkittävää liiketoimintaa.

Mehiläinen on jo avannut vanhusten hoivayksiköt Espoossa ja Turussa. Se myös voitti viime vuonna kilvan terveyskeskuksen ja kotihoidon palvelujen ulkoistuksesta Karjaalla. Lisäksi yhtiö etsii aktiivisesti uusia ostokohteita.

Mehiläinen itse siirtyi keväällä 2006 ulkomaiseen omistukseen, kun Capman ja Sitra myivät yhtiön ruotsalaiselle H-Care Holdingille. Ambeaksi nimensä muuttaneen yhtiön omistavat brittiläinen pääomasijoitusyhtiö 3i ja Singaporen valtion sijoitusyhtiö GIC.

Mehiläinen tavoittelee sekä lastensuojelusta, vanhusten hoivapalveluista, mielenterveyskuntoutuksesta että perusterveydenhuollon ulkoistuksista kustakin kymmenien miljoonien bisnestä. Jos tavoite toteutuu, julkisrahoitteiset palvelut lähes kaksinkertaistavat yhtiön liikevaihdon, jota viime vuonna syntyi 136 miljoonaa euroa.

Sarjayrittäjä osaa työnsä
Leivoyhtiöille liikevaihtoa kertyi viime vuonna 8,7 miljoonaa euroa. Tämän vuoden odotus on 15 miljoonaa.
****

Päivän kuumimmat keskustelut netissä.
Googlaa > lastensuojelu bisnes < , > huostaanotto bisnes <, > päivi lipponen blogi < , > liftariäidin blogi < , > kaisa ruokamo blogi < , > anu palosaari blogi <. > kirsi virtanen blogi (yle) <.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä