En kommentoinut mielipiteitä itse islamista, vaan ihan vain käyttäytymistä. Eritoten kun itse vapaaehtoisesti lähtee ohjelmaan mukaan. Oli mitä mieltä tahansa toisten tavasta elää, AIKUISEN IHMISEN PITÄÄ OSATA KÄYTTÄYTYÄ ja asennoitua peruskunnioittavalla tavalla toiselnaiseen tapaan elää. Tollaisella sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvällä törppöydellä ei kukaan voita yhtikäs mitään.
Jos näiden sankareiden tarkoitus oli tuoda esille islam negatiivisessa valossa, he onnistuivat käytöksellään saamaan aikaan ainoastaan päinvastaisen efektin. Katsoja sympatiat on ainakin tämän ruudun takana mentoreiden puolella, jotka jaksavat esiintyä erittäin kärsivällisesti kokelaidensa oikuttelujen edessä.
Miksi hitossa joku hakeutuu ohjelmaan jonka formaatin edellyttämistä asioista ei mitään halua toteuttaa? Kritiikinkin voi esittää monella tavalla. En tosin tiedä miten paljon ohjelman leikkaajalla on ollut sormensa pelissä. Mut ärsyttää tollainen. Mielenkiinnolla odotan ohjeman lopputulosta. =S
lauantaina 11.09.2010

– Äly hoi! (ei varmistettu)