You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
sunnuntaina 19.09.2010
Tuossa yllä on tyhmä viittaus karjalaisiin evakoihin. Tutustu historiaan. Evakot alkoivat heti rakentaa maata ja elättää itseään, eivätkä odottaneet kädet ojossa meidän antavan rahaa ja tavaraa. Sitä paitsi he tulivat laillisesti maahan, ei väärennetyin asiakirjoin ja kokonaan ilman passeja ym.
Mitä tulee näihin "somalipakolaisiin", niin näkyy valikoituvan pakolaisiksi juuri ne, jotka pärjäisivät parhaiten sotaolosuhteissa Somaliassakin eli nuoret miehet. Todelliset apua tarvitseva eli lapset, naiset ja vanhukset, näyttävät selviytyvän Somaliassa edelleen. Jos Etelä-Suomessa olisi hankalat olosuhteet, en lähtisi pakoon hakemaan turvaa Afrikasta, vaan muuttaisin rauhalliseen Lappiin (vertaa: Mogadishussa on levotonta, lähdenpä pakoon Suomeen, en rauhalliseen Pohjois-Somaliaan). Ettei vain pakopaikan valinnassa vaikuttaisi toimeentulotuki, jonon ohi annettava asunto ja muut ilmaiset edut. Totisinta totta sen aluksi Etiopiaan paenneen somalin lausunto syistä, miksi hän tuli Suomeen eikä jäänyt Etiopiaan: "Minulle kerrottiin Etiopiassa, että eläminen Suomessa on ilmaista".

– Valtiolla rahat loppu (ei varmistettu)