Islamia voidaankin hyvällä syyllä nimittää pedofiilien uskonnoksi. Lapsien avioliitot eivät ole olleet mikään poikkeus Muhammedin jälkeenkään, vaan päinvastoin niitä on perusteltu nimenomaan Muhammedin esimerkillä. Vaikka joissakin islamilaisissa maissa räikeimpiä tapauksia on pyritty viime aikoina karsimaan, huomionarvoista on se, että uskonoppineet eivät ole sitä tehneet.
Se taas johtuu siitä, että he eivät voikaan niin kauan, kuin muslimit uskovat koraanin olvevan jumalan sanaa sellaisenaan. Että sellainen uskonto, jota ei voi päivittää 2000 luvulle - pedofiilien uskonto! toisaalta ymmärrän varsin hyvin miksi muslimit eivät halua päivittää uskontoaan. Syy on se, että uskonnolta putoaisi pohja pois, koska se paljastuisi Muhammedin valheeksi enkeli GAbrielin tapaamisesta ja emävalheeksi siitä, että koraani olisi jonkin jumalan sanaa sellaisenaan.
sunnuntaina 12.09.2010

– Tasa Arvo (ei varmistettu)