perjantaina 17.09.2010

Tulin tosi surulliseksi nähdessäni miten epäkunnioittavasti oppilaat suhtautuivat kotinsa heille vieraanvaraisesti avanneeseen sudanilais-somalialaiseen perheeseen. Todella ala-arvoinen ja törkeä temppu, olen pahoillani perheen puolesta ja häpeissäni oppilaiden puolesta. Omista ennakkoluuloistaan on tietysti vaikea päästä yli, mutta voisihan sitä edes yrittää kun noin konkreettinen tilaisuus siihen annetaan. En ymmärrä minkälaisten silmälasien läpi he katsoivat kuvien perusteella ihan normaalin siistiä asuntoa, kun sitä väittivät likaiseksi. Afrikassa asuneena tiedän, että ainakin tietyissä maissa henkilökohtaiseen puhtauteen ja kodin siisteyteen kiinnitetään huomiota jopa enemmän kuin Suomessa. Myös Islam kannustaa siihen.

Toinen asia on se, että oikeasti suomalaiset eivät tiedä kuinka vaikea maahanmuuttajan voi olla saada työtä. Perheen hyvin koulutettu ja fiksu isä voisi olla erittäin ahkera työntekijä ja hyödyllinen veronmaksaja Suomelle. Maahanmuuttajissa on paljon hukkaan heitettyä potentiaalia, lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä, joiden taitoja ei hyödynnetä niin kuin voitaisiin. Maahanmuuttajat voivat tuoda mukanaan paljon sellaista tietoa ja taitoa mitä Suomesta ei löydy. Kaikkien sivilisaatioiden kehitys on aina perustunut eri ihmisryhmien vuorovaikutukseen ja sen mukana leviäviin ideoihin. Tätä eivät jotkut suomalaiset jostain syystä ymmärrä.

Olin pettynyt tämänkertaiseen jaksoon. Minusta ohjelman idea on ollut hyvä, sillä sen kautta on voitu jakaa perustietoa Islamista. Mutta käykö nyt niin, että oppilaiden sivistymättömyys ja kyvyttömyys kohdata vieraan kulttuurin ja uskonnon edustajia kääntyykin nyt koko ideaa vastaan?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä