lauantaina 18.09.2010

Minusta tuntuu että lan istaslam ei kuuntele ohjelmaa ja kirjoittelee tänne vaan kirjoittamisen ilosta tai sitten kuuntelee ja katsoo mutta ei ymmärrä mitä siellä puhutaan ensinnäkin halal-liha mitä se näyttää pelkäävän on samanlaista lihaa mitä muutkin suomalaiset ihmiset syövät mutta me otamme vain ennen sen teurastusta jumalalta luvan ennen sen teurastamista koska se on sen luonut. Se miten sä leimaat koko muslimi maailmaa väkivaltaiseksi korostaa vaan sun tietämättömyyttä islamista ja muslimeista sillä jonkun pienen ryhmän takia joka on saanut valtavan kohun mediassa ja yritetty saada sen edustamaan islamia jonka nimi on al-qaida leimaat kaikki muslimit väkivaltaisiksi. Tämä PIENI ryhmä jota suurin osa muslimeista pitää epäuskovaisina tappajina. Helpottaakseni sinun elämän voin antaa sinulle muutaman esimerkin millä pystyt erottamaan islamin kuulttuureista ensimmäinen on kunnia murha mitä harrastataan Jordaniassa aika paljon on Islamin vastaista ja kuten koraanissa Luoja kertoo:
"Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä." Toinen asia millä sä voit ruveta oppimaan erottaa kulttuuri Islamista on se, että osissa muslimiperheissä mies paiskoo koko päivän työtä jotta saasaisi leipää pöydälle muttei päästä hänen vaimonsa töihin auttamaan sitä siinä asiassa ettei ihmiset sanovat hänestä että hänen vaimonsa elättää sitä mikä ei liity Islamiin mitenkään. Minä en kyllä mitään likaa nähnyt ja sun kirjoituksesta huomaa että yrität vain peittää päivän selviä asoita ja vääristää niitä ja sun kaltainen ihminen ei matkusta edes ruotsiin puhumattakaan siitä että matkustat noin pitkälle ja jos jotain islamista tiedät kuten yrität väittää olet varmasti lukenut kirjoissa missä profeetta mohammed (rauha hänelle ja hänen jälkeläisilleen) jossa korostaa että puhtaus on osa uskovaisuutta.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä