You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

maanantaina 13.09.2010

Ensinnäkin toivotan sinut sydämmellisesti tervetulleeksi kotikadun uudeksi vastaavaksi tuottajaksi.
Olen seurannut kotikatua ohjelman alusta saakka ja sarja on elänyt kokoajan ja niihän sen kuuluukin mennä.
Ihmiset puhuvat ohjelman muuttumisesta radikaalisesti, tottakai ohjelma muuttuu vaikka tässä sarjassa seurattiin alussa Mäkimaiden ja Luotoloiden elämää, mutta perheen lapset kasvoivat he alkoivat seurustella ja Bensiksellä tapahtui muutoksia ja uusia ihmisiä alkoi tulla kuvioihin ja tuli uusia naapureita jne.....
Kotikatu on mielestäni kuvannut hyvin pitkälle realistista elämää ja kuvaa sitä edelleen, ehkä vanhemmat katsojat eivät sulata tätä nuoriso kuviota ja Lauran lesbosuhdetta vaikka ensin ollutkin aviossa samoin seurustellut miehen kanssa.
Tämäkin oikeassa elämässä mahdollista ja tiedän tapauksia että näin on käynyt todellisuudessakin.
On hienoa,että uusia ihmisiä tulee ja varsinkin nuoria jotka ovat yltäneet todella upeisiin näyttelijä suorituksiin ja lisäksi nuoret ja nuoret aikuiset ovat alkaneet seuraamaan sarjaa.
minä itse koen välillä myös musiikin hyvinkin häiritseväksi koska soi taustalla todella voimakkaasti tai onko se vaan sitä ettei ole tottunut siihen en tässä vaiheessa osaa sanoa, koska se on niin uusi asia.
Partasia on kovin ikävä sarjaan takaisin ja toivottavasti Anja palaa ainakin takaisin sarjaan jossain vaiheessa.
Kaikkea hyvää uudelle vastaavalle tuottajalle ja kiitos Marko Rauhalalle hyvästä työstä ja onnea uuteen työhön sekä kaikille kotikadun tiimille ketään unohtamatta
hyvää syksyä ja onnea ja menestystä KOTIKADULLE jatkossakin.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä