sunnuntaina 05.12.2010

Noitien aika.
Lasten seksuaalinen hyväkskäyttö faktaa, fiktiota, narsismia, rasismia, vai lobbausta?

Jan Guillou. Noitien aika TV ohjlmasta poimittua.

Herran vuonna 1992 entinen sosiaalityöntekijä nähtyään muutamaa vuotta aikeisemmin amerikkalaisen elokuvan näki VALON ja alkoi levittämään sanomaa. Tästä alkoi 70-luvun uusi muoti-ilmiö "insestivalttikorttien väärinkäyttö".

HS. Uutiset 15.4.2009 Mikko Paakkanen.
Syytön istui vankilassa törkeästä lapsen hyväksikäytöstä.

elsingin hovioikeus totesi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen syyttömäksi.

Helsingin hovioikeus totesi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen syyttömäksi, kun lapsen tarkempi psykiatrinen tutkimus toi lisävalaistusta asiaan.

Hovioikeus antoi tuomionsa keskiviikkona. Mies ehti istua vankilassa noin puoli vuotta.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen viime vuoden maaliskuussa. Käräjäoikeus katsoi, että mies oli käyttänyt seksuaalisesti hyväksi poikaansa useita kertoja vajaan kolmen vuoden aikana tämän vuosituhannen alkupuolella.

Poika oli tuolloin 6–9-vuotias. Käräjäoikeuden käsittelyn aikaan hän oli noin 14-vuotias. Poika oli alkanut puhua hyväksikäytöstä, kun hänet oli otettu huostaan.

Oikeus määräsi miehen myös korvaamaan pojalle henkisistä kärsimyksistä 15 000 euroa, eli sen verran kuin poika vaati. Mies määrättiin heti vangittavaksi.

Mies kiisti kaikki väitteet hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus kuitenkin uskoi pojan version, jota oikeuden mielestä tukivat muiden todistajien kertomukset. Niiden sisältö ei ole julkinen, sillä oikeudenkäynti pidettiin salaisena.

Poikaa ei kuultu käräjillä henkilökohtaisesti. Oikeudessa katsottiin hänen kuulemisestaan taltioitu video.

Mies valitti viime keväänä hovioikeuteen ja vaati syytteiden hylkäämistä. Syyttäjä vaati vastavalituksessaan tuomion koventamista neljään vuoteen. Poikakin halusi isälleen yhä tuomion.

Syksyllä Espoon poliisi teki asiassa lisätutkinnan. Poikaa kuultiin kolmena päivänä Husin lasten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa. Marraskuussa Hus antoi lausunnon, jonka mukaan epäilylle seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei löytynyt tukea.

Lausunnon perusteella syyttäjäkin katsoi, että syyte pitää hylätä. Myöskään poika ei enää halunnut ajaa syytettä.

Hovioikeus päätti jo viime syyskuussa laskea miehen heti vapaaksi. Nyt antamallaan tuomiolla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä