lauantaina 08.01.2011

Eipä uskoisi, että historianopettajat ovat edelleen näin uppiniskaisia kuin Rauno Sarantaus on. Onneksi uusi historian opiskelijoiden sukupolvi on saanut kriittisemmän näkökulman asioihin ja nitä tarkastellaan kriittisesti ilman noin kovaa historiallista painolastia. Sarantaus tyrmää viisi osaisen sarjan yhden osan perusteella ja kohdistaa kritiikkiään suoraan asian tutkijaan eikä itse ohjelmaan. Tämä kertonee jo viestin lukijalle jotain. Mannerheim oli ihminen siinä missä muutkin ihmiset. Mannerheimilla oli oma asemansa historiassa, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa ettei hän ollut täydellinen henkilö, kuten ei ole kukaan muukaan. Miksi ihmeessä Suomessa koitetaan saada aikaiseksi samanlaista henkilömyyttiä kuin esim. Neuvostoliitossa. Eikö Suomen kansa saata rakentaa omaa itsetuntoaan muun kuin henkilömyytin varaan, jota ei saa edes kaivella ja tutkia, ehkä jopa rikkoa. Totuuden on tultava esiin, olipa se millainen hyvänsä.

Historia ei ole myyttejä vaan totuuksia. Historia ei ole mielipiteitä vaan totuuksia. Historia ei ole sitä mitä sen haluaisi olevan vaan totuuksia. Totuuteen meidän tulisi pyrkiä eikä maalattuihin ja siloteltuihin kiiltokuviin. Rauno ei selvätikään pysty käsittelemään asioita objektiivisessa valossa vaan on mukana keskustelussa voimakkaan subjektiivisen tunteenpalon sekä maailmankuvansa kanssa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä