tiistaina 01.02.2011

kommentti viestiin "Ryti ei rehabilitointia kaipaa..."

Kyllä Rytikin kaipaa. Rytin ja sodanjohdon maine on paljolti propagandan tahrimaa, joten olisi aivan paikallaan oikaista nuokin vääryydet. Toisaalta punikkienkin maine rupeaa olemaan oikeaan tasoon laitettua, kun historian tutkimus ja kertominen on vapautunut. Jos sinun esittämää NL:n mielistelyä olisi pidetty yllä, niin Suomi olisi joutunut juuri samaan tilanteeseen kuin Viro. Siellähän kyseiseen mielistelyyn sorruttiin (jouduttiin) ja lopputulos oli kommunismin ikeeseen joutuminen pitkiksi ajoiksi.

Kyllä niitä suhteita aivan oikeasti yritettiin epätoivoisesti luoda Ruotsiin, Englantiin ja USA:han sekä Ranskaan, mutta kyseiset maat harjoittivat matalaa profiilia ja Saksa voimistu koko ajan. Saksa oli ainoa käytännön valtio maapallolla tuossa tilanteessa, joka saattoi antaa Suomelle mitään turvatakeita NL:a vastaan. Liittoutuneet olivat vuonna 1940 heikkoja ja hyvin syrjään vetäytyviä, eivätkä maantieteellisen sijaintinsa johdosta olisi voineet mitenkään tukea Suomea vahvan Saksan takaa. Geopoliittinen tilanne oli esittämällesi veljeilylle täysin mahdoton.

Vastakysymyksenä esitän: Miksi NL ei harjoittanut Suomen suhteen maltillisempaa politiikkaa? Silloin se varmasti olisi saanut Suomesta tuon esittämäsi liittolaisen aivan automaattisesti? Vastaanpa itse! Koska Stalinia ja kommunisteja vaivasi hirvittävä halu valloittaa ja alistaa kaikki pienet naapurikansansa! Tähän Suomen vapaita miehiä ei saatu mukaan ja näin ollen putoaa pohja pois esittämältäsi perseilyltä sortovallan suhteen. Venäjän sorrosta oltiin juuri vapauduttu kovassa itsenäisyyssodassa 1918.

Jos NL olisi jättänyt solmimatta sopimuksen natsien kanssa ja oikeasti harjoittanut sovinnaista politiikkaa naapurivaltioidensa kanssa, niin minkäänlaista talvisotaa taikka jatkosotaa ei olisi koskaan käyty. Suomi pienenä maana ei olisi koskaan ryhtynyt mihinkään sotatoimiin isoa NL:a vastaan vaikkakin olisi varmaan liittoutunut kenen tahansa isomman kanssa NL:n uhkaa vastaan, kuten nyt EU taikka NATO Balteilla, mutta sotaa Suomi ei koskaan aloittanut eikä olisi aloittanutkaan. Sodan aloitti yksipuolisesti suuruudenhullu Stalin ja NL saatuaan natseilta siihen vapaat kädet.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä