Kaunis dokumentti kaikenkaikkiaan ja todiste siitä miten rakkautta ilmenee myös sodan aikana - puolin ja toisin.

Kuortanetta ohjelmassa pistettiin todella pahasti - ikäänkuin se olisi pahin paikkakunta maailmassa tai ainakin Suomessa. Tarinan kertojalla ei ollut mitään sympatiaa sitä kohtaan. Hän viittasi paikkakunnan Lapuan Liike-ja IKL-kannatukseen ja jopa Hitlerinkin jonkinlaiseen hyväksymiseen. Ainakin kahta ensimainittua kohtaan toki Etelä-Pohjanmaalla 1930-luvulla oli yleisemmin myönteistä asennoitumista, mutta Hitlerin osalta ajatus taisi olla yliampuvaa.

Nämä 30-luvun tapahtumilla oli poliittiset syynsä ja osaltaan ne vahvistivat suojeluskuntajärjestön toimintaa. Se taisi olla kuitenkin merkityksellistä työtä kun Neuvostoliitto sitten hyökkäsi Suomeen vuoden 1939 lopussa. Jatkosota olikin jo sitten oma vaiheensa, jossa Suomen toimenpiteissä on kritisoitavaa.

En tunne sen koommin Kuortanetta - mitä olen siellä urheiluopistolla käynyt, mutta oletan kuitenkin että talvisodan seurauksena ja tietenkin myös jatkosodassa kymmenet kuortanelaiset nuoret miehet menettivät henkensä. Onhan näillä kokemuksilla ollut vaikutusta ihmisten asenteisiin.

Sota-aika on niin omaansa, omaa laatuaan, ettei tunteita ja asenteita voi ymmärtää kuin sen ajan näkökulmasta, sen itse kokeneena - luulen.
Minulla ei ole sitä kokemusta, koska olen syntynyt vasta sodan jälkeen.

Minun on kutenkin vaikea ymmärtää, etteikö Kuortaneella ollut yhtään ainoata myötätuntoista, sydämellistä ihmistä sotavangin lasta kohtaan.
Kuortanelaisten tuomitseminen oli dokumentissa niin kategorista.

On täysin tuomittavaa ne julmat asenteet mitä asianomainen koki. Mutta käyttäytyivätkö todella kaikki ihmiset siellä julmasti. Jos näin oli niin eipä siinä kristillisestä asenteesta vähimmässäkään määrin oli.
Voisi jälkeenpäin vaikka kirota kunnan lisäksi myös seurakunnan.

Mutta jotenkin minulla jäi epäilys mieleen, että oliko kaikki sittenkään noin totaalisen surkeasti, mitä ihmisluontoon tulee. Kaippa siellä oli sentään joitain henkilöitä, jotka antoivat asianmukaisen ihmisarvon ja ystävällisyytä.

Kokemusten seurauksena asianomainen ei siis aio palata Kuortaneelle milloinkaan - sen dokumentista ymmärsi.

Se ei varmaankaan lohduttaisi, jos nämä elossa olevat, ilkimykset vielä pyrkisivät kompensoimaan käytöstään anteeksipyynnöillä. Mutta toivoisin kuitenkin, että asianomainen muistelisi myönteisesti niitä ihmisiä, jotka olivat ystävällisiä - jos niitä oli ja vielä elää.

Entä jos sota olisi päättynyt toisin.

Kun neuvostojoukot olsivat valloittaneet maamme, miten olisi siinä konkreettisessa tilanteessa sitten asianomaisen isän käynyt. Kohtelu olisi voinut olla vielä huonompikin, koska vankeihin suhtauduttiin niin kovin kielteisesti.

Etelä-Pohjanmaalla olen kuullut venäläisiä sotavankeja kohdellun niinkin, että he ovat syöneet maatalossa samassa pöydässä missä isäntä ja muu perhe. Ja itkien ovat monet hyvästelleet isäntäväen lähtiessään sodan päätyttyä takaisin kotimaahansa.

Väheksymättä mitenkään sitä kovaa kohtelua minkä asianomainen on kokenut Kuortaneella toivoisin kuitenkin häneltä ymmärtämystä kyseistä paikkakuntaa kohtaan, jos siellä oli yksikin ystävällinen ihminen.
Mutta Kuortaneen yleistä asenneilmapiiriä on myös ymmärrettävä sodan kokemusten ja erityisesti seurausten johdosta.

Jos oli Hitler paha, niin oli Stalinkin. Ja neuvostoliittolaisilla oli itsellään kaikki oikeudet siihen, antaako hänen olla vallassa vai ei.

– Anonyymi (ei varmistettu)