tiistaina 08.03.2011

Edellisen johdosta Kuortaneella 1949 syntyneenä ja siis Arvoa 4 vuotta nuorempana sekä lisäksi Arvon kanssa samassa keskikoulussa,Arvo V-luokalla,minä I-luokalla olleena, haluan hiukan valaista mitä minä olen kokenut.
Itse en ole samalta kylältä,mutta muistan kyllä hänet niiltä ajoilta jotenkin. Mulle on jotenkin jäänyt mieleen, ettei hänellä ollut perhessään isää. Ainakin minulle jäi jo silloin Arvosta yleisesti arvostava kuva,koska hän menestyi jo silloin hyvin,vaikka olikin"isätön".
Mutta kirkonkylällä ja erityisesti "Myllynurkalla",jossa hän asui, saattoi olla joitain yksilöitä,jotka hänen ollessaan lapsi tai nuori,olivat loukanneet syvästi hänen tunteitaan.
Hänhän meni keskikoulun suoritettuaan muualle opiskelemaan ja päätyi sitten professorin vakanssille Tampereelle,välivaiheita en tunne. Hän piti muistaakseni Kuortaneen kesäpäivillä eli"Kuhinoilla" n. 10-15 vuotta sitten juhlapuheen ja sehän todistaa, että kyllä häntä täällä yleisesti arvostetaan tosi korkealle.
Kuortane on muuttunut noista Arvon Kuortaneella oloajoista aika paljon,asuuhan täällä jopa näitä entisiä venäläisiäkin joitain kappaleita. Toki täällä vieläkin voi asua joitain ohjelmassa mainitunkaltaisesti ajattelevia, mutta tuskin montaa henkilöä.
Mielestäni Arvo voi kyllä kävellä Keskustien päästä päähän,pää pystyssä ja rinta rottingilla,kuten teen minäkin jolla on jotain pientä ollut hampaankolossa.
Tyhjin käsin me ollaan tultu ja tyhjin lähdemme,muutamia kokemuksia kokeena.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä