TV1:n Matka isän luo –dokumentti pakottaa lähestymään tässä mediassa kuortanelaisia. Olinhan siellä minäkin, Kuortaneella. Olin Arvo Myllymäen luokkakaveri useita vuosia.
Samat ovat tuntemukset kuin monilla kuortanelaisilla Yle-sivujen kommenttikirjoittajilla – mainostin etukäteen ylpeänä juttua monille tutuille. Järkytykseni koskien Arvon boikottia Kuortanetta kohtaan oli melkoinen. Hämmästyttää. En muista mitään erityistä kielteistä koulussa tai kaveripiirissä Arvoa koskien. Mitä kodin läheisten keskuudessa tai joissakin muissa minulle tietämättömissä ympäristöissä tapahtui, siitä en osaa mitään lausua.
Viittaaminen Lapuan liikkeeseen yms. on myöhäisherännäisyyttä. En minä ainakaan hävityn sodan seurauksena ja isänmaallisten järjestöjen lakkautusten jälkeen lapsen silmin huomannut mitään ”fasistisia piirteitä”, tosin eipä niitä osannut etsiäkään. Kiinnosti etupäässä hiekkalinnat.
Olen vakuuttunut, että edellä olevissa nettikirjoituksissa on selvitetty todenperäinen laita koskien myös virallisen Kuortaneen aikoinaan Arvolle antamaa henkistä ja taloudellista tukea. Äitiä tai isää kunta ei voi kenellekään antaa. Ne saadaan. Vinosti painotettu arvolataus on nyt harhaanjohtavasti kohdistanut syyllisiksi Kuortaneen kunnan ja sen asukkaat. Sinänsä on hyvä, että arpisetkin haavat voidaan avata ja annetaan henkilötasolla mahdollisuus hakea apua. Näissä nettikirjoituksissa Kuortaneelta apua Arvolle on poikkeuksetta tarjottu.
Dokumentin tuottajalle ja ohjaajalle kysymyksiä. Ykkösdokumentin jälkeen voisi tuottaa kakkosdokumentin ”Sotavangin elämää maalaistaloissa Kuortaneella – kansa kertoo”. Minulle tuli dokumentin esittämisen jälkeen tyhjä tunne ja alkoi ihmetyttää, miksi se vaikenee monista Arvolle positiivisista asioista Kuortaneella. Miksi kaikkia ei kerrottu? Miksi asioista ei otettu selvää? Miksi dokumentin Arvoa ei kiinnostanut ja siinä esitetty laajemmin isänsä elämää Kuortaneella? Tietoa siitä paikallisilla on. Onko tämä ohjaajan keino lisätä dokumenttiin draamaa tuomalla esiin Kuortanetta ylikorostetun kielteisesti ja päätyä Siperian perheen auvoiseen eloon? Miksi siinä esitettiin tunnistamiani, täysin asiaan liittymättömiä omakotitaloja? Miksi ei oltu autenttisessa ympäristössä? Miksi Arvo lausuu tuomionsa Kuortaneelle alakoulumme pihamaalla? Salosen Toivo ei koulun johtajaopettajana sallinut pientäkään kiusantekoa oppilaiden kesken eikä opettajia kohtaan. Siinä karttakeppi viuhui, sen tietää moni. Olisin halunnut dokumenttiin myös ”syytetyn” eli kuortanelaisten puheenvuoron. Miksi ei näin käynyt, selvisi googlatessani mikä on tv-dokumentti.
”Dokumenttielokuva ennen kaikkea välittää tunteita ja sanomia, luo kuvia maailmasta, kulttuureista ja ihmisistä. Se kuvaa prosesseja, tapahtumia, matkoja ja tarinoita yleensä pyrkien esittämään ne henkilöiden kautta, heille tapahtuvina asioina. Tällä tavalla katsojalle synnytetään samaistumiskohde ja luodaan mahdollisuus myötäelämiseen.”
Tässä myötäelämisessä tv-dokumentti on erinomaisesti onnistunut – näköjään vain niiltä osin kun katselijalla asiasta ei ole omakohtaista tietoa. Tv-dokumentin ei ilmeisesti tarvitsekaan olla kokonainen totuus, vaan henkilön kautta esitetty totuus. Sellaisenaan sitä on kunnioitettava eikä sitä kannata kiistää. Meillä kuortanelaisilla on kuitenkin jonkinlainen oikeus loukkaantua kokiessamme tulleemme laajamittaisesti nimellä syyllistetyksi julkisessa mediassa.
Vielä on Arvolla mahdollisuus täydentää särkynyttä kuvaansa Kuortaneesta ja isästään. Tutkijana hänellä on erinomaiset edellytykset tarvittaessa kaivaa lisätietoa eri arkistoista ja saada henkilöhaastatteluin tositarinaa. Vielä elää monia yli 70-vuotiaita, jotka lapsuudestaan muistavat nämä maatalojen töitä tekevät sotavangit ja tunsivat Arvon isän, jota poikasena Arvo ei koskaan nähnyt. Sotavankien olot eivät koskaan ole helpot, mutta itärajan takana oli kaikilla kansallisuudesta riippumatta paljon kylmempää kyytiä.
Nyt vähän tv-dokumentin tekijälle ja ehkä Arvollekin uusia tietoja. Sotavangit (4 kirkonkylässä) elivät melkoisen vapaasti Kuortaneella, tekivät talon töitä, nukkuivat samoissa tiloissa ja söivät samaa talon ruokaa. He mm. kokoontuivat sunnuntaisin pitämään yhteisiä omia säännöllisiä viikkotapaamisiaan eräässä talossa. Muuan tapaus: velipoika ei vielä osannut uida, jolloin tämä vierasmaalainen renki otti hänet selkäänsä ja sillä tavalla yhdessä mentiin Kaarankajoen yli vastarannalle. Luottamus oli aitoa ja molemminpuolista sekä vähintään myöhemmin solmittavan YYA-sopimuksen tasoa. Stalin vaati sotavankeja välittömästi palautettavaksi Neuvostoliittoon välirauhansopimuksessa. Ensin lähtöitkut kahvipöydässä. Sitten rengit vietiin Hakolan hevosella Alavuden asemalle. Itkien he matkasivat - Kuortane ja Suomi oli heidän mielestään hyvä paikka elää.
sunnuntaina 13.03.2011
Hämmästyttää, kummastuttaa
TV1:n Matka isän luo –dokumentti pakottaa lähestymään tässä mediassa kuortanelaisia. Olinhan siellä minäkin, Kuortaneella. Olin Arvo Myllymäen luokkakaveri useita vuosia.
Samat ovat tuntemukset kuin monilla kuortanelaisilla Yle-sivujen kommenttikirjoittajilla – mainostin etukäteen ylpeänä juttua monille tutuille. Järkytykseni koskien Arvon boikottia Kuortanetta kohtaan oli melkoinen. Hämmästyttää. En muista mitään erityistä kielteistä koulussa tai kaveripiirissä Arvoa koskien. Mitä kodin läheisten keskuudessa tai joissakin muissa minulle tietämättömissä ympäristöissä tapahtui, siitä en osaa mitään lausua.
Viittaaminen Lapuan liikkeeseen yms. on myöhäisherännäisyyttä. En minä ainakaan hävityn sodan seurauksena ja isänmaallisten järjestöjen lakkautusten jälkeen lapsen silmin huomannut mitään ”fasistisia piirteitä”, tosin eipä niitä osannut etsiäkään. Kiinnosti etupäässä hiekkalinnat.
Olen vakuuttunut, että edellä olevissa nettikirjoituksissa on selvitetty todenperäinen laita koskien myös virallisen Kuortaneen aikoinaan Arvolle antamaa henkistä ja taloudellista tukea. Äitiä tai isää kunta ei voi kenellekään antaa. Ne saadaan. Vinosti painotettu arvolataus on nyt harhaanjohtavasti kohdistanut syyllisiksi Kuortaneen kunnan ja sen asukkaat. Sinänsä on hyvä, että arpisetkin haavat voidaan avata ja annetaan henkilötasolla mahdollisuus hakea apua. Näissä nettikirjoituksissa Kuortaneelta apua Arvolle on poikkeuksetta tarjottu.
Dokumentin tuottajalle ja ohjaajalle kysymyksiä. Ykkösdokumentin jälkeen voisi tuottaa kakkosdokumentin ”Sotavangin elämää maalaistaloissa Kuortaneella – kansa kertoo”. Minulle tuli dokumentin esittämisen jälkeen tyhjä tunne ja alkoi ihmetyttää, miksi se vaikenee monista Arvolle positiivisista asioista Kuortaneella. Miksi kaikkia ei kerrottu? Miksi asioista ei otettu selvää? Miksi dokumentin Arvoa ei kiinnostanut ja siinä esitetty laajemmin isänsä elämää Kuortaneella? Tietoa siitä paikallisilla on. Onko tämä ohjaajan keino lisätä dokumenttiin draamaa tuomalla esiin Kuortanetta ylikorostetun kielteisesti ja päätyä Siperian perheen auvoiseen eloon? Miksi siinä esitettiin tunnistamiani, täysin asiaan liittymättömiä omakotitaloja? Miksi ei oltu autenttisessa ympäristössä? Miksi Arvo lausuu tuomionsa Kuortaneelle alakoulumme pihamaalla? Salosen Toivo ei koulun johtajaopettajana sallinut pientäkään kiusantekoa oppilaiden kesken eikä opettajia kohtaan. Siinä karttakeppi viuhui, sen tietää moni. Olisin halunnut dokumenttiin myös ”syytetyn” eli kuortanelaisten puheenvuoron. Miksi ei näin käynyt, selvisi googlatessani mikä on tv-dokumentti.
”Dokumenttielokuva ennen kaikkea välittää tunteita ja sanomia, luo kuvia maailmasta, kulttuureista ja ihmisistä. Se kuvaa prosesseja, tapahtumia, matkoja ja tarinoita yleensä pyrkien esittämään ne henkilöiden kautta, heille tapahtuvina asioina. Tällä tavalla katsojalle synnytetään samaistumiskohde ja luodaan mahdollisuus myötäelämiseen.”
Tässä myötäelämisessä tv-dokumentti on erinomaisesti onnistunut – näköjään vain niiltä osin kun katselijalla asiasta ei ole omakohtaista tietoa. Tv-dokumentin ei ilmeisesti tarvitsekaan olla kokonainen totuus, vaan henkilön kautta esitetty totuus. Sellaisenaan sitä on kunnioitettava eikä sitä kannata kiistää. Meillä kuortanelaisilla on kuitenkin jonkinlainen oikeus loukkaantua kokiessamme tulleemme laajamittaisesti nimellä syyllistetyksi julkisessa mediassa.
Vielä on Arvolla mahdollisuus täydentää särkynyttä kuvaansa Kuortaneesta ja isästään. Tutkijana hänellä on erinomaiset edellytykset tarvittaessa kaivaa lisätietoa eri arkistoista ja saada henkilöhaastatteluin tositarinaa. Vielä elää monia yli 70-vuotiaita, jotka lapsuudestaan muistavat nämä maatalojen töitä tekevät sotavangit ja tunsivat Arvon isän, jota poikasena Arvo ei koskaan nähnyt. Sotavankien olot eivät koskaan ole helpot, mutta itärajan takana oli kaikilla kansallisuudesta riippumatta paljon kylmempää kyytiä.
Nyt vähän tv-dokumentin tekijälle ja ehkä Arvollekin uusia tietoja. Sotavangit (4 kirkonkylässä) elivät melkoisen vapaasti Kuortaneella, tekivät talon töitä, nukkuivat samoissa tiloissa ja söivät samaa talon ruokaa. He mm. kokoontuivat sunnuntaisin pitämään yhteisiä omia säännöllisiä viikkotapaamisiaan eräässä talossa. Muuan tapaus: velipoika ei vielä osannut uida, jolloin tämä vierasmaalainen renki otti hänet selkäänsä ja sillä tavalla yhdessä mentiin Kaarankajoen yli vastarannalle. Luottamus oli aitoa ja molemminpuolista sekä vähintään myöhemmin solmittavan YYA-sopimuksen tasoa. Stalin vaati sotavankeja välittömästi palautettavaksi Neuvostoliittoon välirauhansopimuksessa. Ensin lähtöitkut kahvipöydässä. Sitten rengit vietiin Hakolan hevosella Alavuden asemalle. Itkien he matkasivat - Kuortane ja Suomi oli heidän mielestään hyvä paikka elää.
Kuortane ja Suomi on edelleen hyvä paikka elää.
Ystävällisesti 13.3.2011 Ynssi
– Ynssi (ei varmistettu)