perjantaina 01.04.2011

Arvo tuli hiukan ulos paikallislehti Viiskunnassa 31.3 seuraavasti,joka on mielestäni huojentavaa:

Lukijalta
Kuortaneen Rintamanaiset

torstai 31.03.2011

Sain Tuulikki Orrenmaalta Seinäjoen kaupungista kauniin kirjeen. Sen välissä oli Kuortaneen Rintamanaisten tervehdys ja kiitos TV-dokumentista "Matka isän luo". Minulla ei ole mahdollisuutta kaikkia Teitä erikseen lähestyä, joten esitän ajatukseni julkisesti.

Vilpittömyytenne koski minua syvältä ja varsinkin kun joukossanne oli minulle tutut "osuuskauppalaiset" Bertta Jortikka ja Veera Keski-Kulju. Muistan myös Silja Nummelan ja hänen miehensä Yrjön, joka iloisella ja urheilullisella elämänasenteellaan rohkaisi minua opin tielle. On minulla takataskussani pieni yllätyskin. Joukkoonne kuului sodan koettelemuksien vuosina Helmi Haapa-Aho Mäyrystä. Keskusteltuani Eeva Niemelän kanssa ja kuunneltuani isäni muistelut moneen kertaan Sorvalin sotasairaalasta Viipurista ymmärsin, että Helmi hoiti haavoittunutta isääni Viipurissa syyskuussa 1941.

Hyvät Rintamanaiset, liitän Teidät kauniiseen osaan Kuortaneen muistoja, johon ovat aina kuuluneet lapsuus- ja koulutoverini sekä tietysti myös opettajani - yhtä pientä ja yhtä suurta poikkeusta lukuun ottamatta.

Tässä yhteydessä sallittaneen pieni pellon pientareelle poikkeaminen. Opettajani Irja Yli-Hallila sanoi kerran palautettuaan aineen tapaisen minulle: "Kuule Arvo, sinusta voisi tulla vaikka kirjailija, jos kykenisit poistamaan tekstistäsi nuo kiusalliset kielioppivirheet." Kovapäisenä oppilaana minulta on kulunut lähes 50 vuotta noiden yksityiskohtien korjaamisessa. Eipä hätää Irja: tulossa on esikoisromaanini "Vihan ja rakkauden päivät" syksyn kirjamarkkinoille.

Tunturien sylissä, auringon nousua katsellessani 24.3.2011

Arvo Myllymäki

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä