tiistaina 01.01.2013

Arvoisa TV 1 toimituskunta, puutun uuden vuoden vastaanotto-ohjelmaan eilen illalla.
Seurasin ohjelmaa. Piispa Huovinen puhui hyvin. Hän kykeni luomaan lämpimän tunnelman.
Mutta kun piispan puheen jälkeen lavalöle nousi pinatakkinen riukusääri joka rupesi koikkelehtimaan pitkin areenaa ja
alkoi laulaa varsain rumalla äänellä eikä sanoista saanut selvää, niin tunnelma meni pilalle.
Vaikujtti melkein siltä kuin joku olisi halunnut esittää pääpirua piispan puheen jälkeen.
Perinteristä pormestarin puhetta ei tullut. Tuomiokirkon tornikello oli vaiti. Juhlallisia kellon kumahduksia ei kuulunut.
Voisiko YLE:n toimittajien raati selvittää miksi YLE:n udenvuoden vastaanotto-ohjelma meni niiltä osin pipariksi tai paremminkin
se meni niiltä osin penkin alle. Olisiko mahdollista että Suomen Televisio ja Yleisradio voisivat vastaisuudessa järjestää perinteellisen ja hieman
juhlallisemman uuden vuoden vastaanottoseremonian. Siis sellaisen mitä myös varttuneempikin väki voisi seurata ja sellaisen
ohjelman josta voisi jäädä hyvä maku?.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä