perjantaina 08.04.2011

Ilmeisesti kansallissosialismista, fasismista, kommunismista, sosialismista ja suunnitelmataloudesta on kulunut jo niin pitkä aika, ettei tämä nuorin polvi enää tunnista vaaran merkkejä.

Zeitgeist on vaarallinen populistinen liike, jonka itse laitan samaan kategoriaan kaikkien muiden keskusjohtoisten epädemokraattisten suunnitelmajärjestelmien kanssa. Liikkeen itseoppineet "ajattelijat" kuvittelevat osaavansa yhtäkkiä ratkaista yhteisöjen ikivanhoja perusongelmia - ikään kuin kukaan muu ei olisi asioita ajatellut ennen heitä.

Ongelmat ovat toki olemassa, mutta toistaiseksi nykyinen järjestelmäkokonaisuutemme on ollut joustavana ja sopeutuvana selviytymis- ja kehityskelpoisin - ja myös menestyksekkäin. Ei kukaan ole myöskään väittänyt, etteikö yhteiskuntajärjestelmämme kehittyisi edelleen - päinvastoin, olemme hyvin nopeassa ja kiihtyvässä kehitysvaiheessa.

Zeitgeist-liikkeen ratkaisumallit ovat asiantuntijoiden näkökulmasta epärealistista hölyn pölyä - kaunista päiväunta, joka myydään lapsenmielisille idealisteille uskonnollisella hurmoksella.

Kuulostaako tutulta? Jos ei, niin kehotan opiskelemaan 1800- ja 1900-lukujen historiaa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä