Hyvä että näytetään vanhuksien viimeisistä vaiheista, syy kohteluun ei aina kuitenkaan ole hoitajissa ja lääkäreissä, vaan yhteiskunnan satsauksessa. Jos hoitajia on liian vähän ja lääkärit ovat muutaman päivän keikkalääkäreitä, ei hoito varmasti ole parasta. Isäni oli v. 1933 syntynyt yliluutnantti ja siviiliammatiltaan kaupungin tie ja vesi insinööri ja työpäällikkö. Voitti pitkässä pelissä kansainvälisen shakkimestarin, muistaakseni Eero Böökin. Kuitenkin altsaiheimerin tauti iski ja kaikki meni, ensin puhekyky oli, mutta ensimmäisessä hoitolaitoksessa oli niin vähän hoitajia, että isäni, yöllä, oli noussut vuoteestaan, jossa ei ollut kaiteita estämässä, ja kaatui, iski päänsä, johon tuli kallonmurtuma ja lähetettiin teho-osastolle. Tämän jälkeen isäni ei enää pystynyt, aivoverenvuodon takia ei pystynyt enää puhumaan normaalisti. Piti todella tarkkaan kuunnella, että ymmärsi. Seuraavassa hoitolaitoksessa, isälleni aluksi syötettiin mielestäni aivan liikaa rauhoittavia lääkkeitä. Isäni ei koskaan ollut järjissään esim. kiroillut, nyt dementoitumisen tässä vaiheessa, hän oli agressiivinen ja kiroileva, joten ymmärrän reaktion, mutta se oli ylimitoitettu. Katsoin isäni kieltä, joka oli niin turvonnut, että se melkein tukki hengityksen. Tauti eteni, niinkuin se tekee. Pyynnöstäni rauhoittavien määrää vähennettiin ja isäni tila parani vähäksi aikaa. Loppu johtui siitä, että isäni koko suolisto lopetti toimimasta ja ruoka jota hänelle annettiin, jäi kurkkuun ja pitkän taistelun jälkeen, hän kuoli langanlaihana luurankona sairaalaan tukehtumalla. Mielestäni meidän, ja isäni tahtoa kunnioitettiin, olimme kaikki yhdessä, isäni myös, toivoneet että isääni ei laiteta "letkuihin". Minusta, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, kaikki meni toivomusten mukaan!

– TimoKrv (ei varmistettu)