perjantaina 28.06.2013

Vanha ohjelma, joka tehty muistaakseeni vuonna 2008. Tekijöillä on tarkoituksellisesti provosoiva ja mustavalkoinen asenne sotien jälkeiseen suomalaiseen rakennuskulttuuriin. Olisikohan tekijöillä sama asenne, jos ohjelma olisi tehty tänä vuonna 2013? Luultavasta olisi. Minusta ohjelman sisältö tai sen anti kuvaa osuvasti ns. paremman väen, päättäjien, koulutetun ja eteläsuomalaisten mielipidettä rakennuskulttuuristamme. Emmekö voisi jo ajatella positiivisimmin maastamme; me kaikki suomalaiset? Tietysti kritiikki on aina paikallaan, mutta miksi me suomalaiset välttämättä haluamme rypeä itsesäälissä ja mustavalkoisessa maailmassa? Varmasti tälläisella ajattelulla emme koskaan pääse muiden eurooppalaisten suosioon, jota niin kovasti tavoittelemme.

Lisäksi vielä muuan juttu ohjelman tekijöille: jaksossa eksoottinen Pohjois-Karjala Polvijärven kirkonkylän kohdalla oli ilmeisesti tarkoituksenmukaisesti unohdettu Polvijärven ortodokisinen Pyhän Johannes Kastajan kirkko. Se on rakennettu v. 1914 ja edustaa senaikaista venäläis-ortodoksista rakennusperinnettä. Kyseinen kirkko on Suomen kauneimpia ort. puukirkkoja.

Mutta tekijät ovat tarkoituksellisesti muokkaneet ohjelmasarjaa mielensä mukaan. Muistatteko, että Suomi sattui olemaan kahdessa sodassa mukana, mikä jarrutti yhteiskunnan kehitystä? Tämä seikka vaikutti paljon rakentamiseen eri puolella Suomea.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä