maanantaina 01.08.2011

Venäläisten kanssa ei ole tullut toimeen ketkään Venäjän naapurimaat,eikä koskaan. Jo 1500-luvulta lähtien Venäjä on systemaattisesti hyökännyt milloin minkin naapurinsa kimppuun, vain valloittamisaikeissa. Venäläisten perus-psyykkeen on mongoli-ajoista lähtien iskeytynyt sellainen käsitys, että naapurit pittää orjuuttaa ja riistää heiltä vapaus ja varallisuus. Tämän lisäksi, samat periaatteet pätevät myös venäläisten, itsensä, keskeisiin suhteisiin. Aina siellä on ollut ja on, sekä riistäjiä, että riistettyjä ja tästä venäläiset eivät ole koskaan

HÖPÖ; HÖPÖ, suomalainen juoppo, murhaaja Hassinen, inhottava Lainella ON OHJELAM. sAMAT ENNAKKOLUULOT MEILLÄ TEISTÄ. oLITTE 600 VUOTTA RUOTSIN ORJIJÄ!!!!! tEIDÄN sAARAT OVAT HUORIA, MYYVÄT ITSEÄ NYT JA AIEMMINKIN. VAI ETTE TULEE TOIMEEN? JUURI vENÄJÄLLE TULETTE OMAN RISMAN JA SIKOKSEN KANSSA. uSKONTO MEILLÄ ON OSAA VENÄLÄISTÄ KULTTUURIA, JA TEILLÄ PAPIT RAISKAVAT JA OVAT PEDOFILEJA!!!!!! TEIDÄN KULTTUURI ON VÄKIVALTAINEN JA RASISTINEN, HAUKKUTTE JA NIMITELLETTE MEITÄ JA MUUITA, SYNKKÄ TALVISODASTA JA ALAPÄÄN TASOLLA TEIDÄN ELOKUVAT ON!!!!!!! eIVÄT KIINNOSTA TEIDÄN AJATUKSET MEISTÄ, VALEHTELUA JA VÄKIVALTAA, TEIDÄN PROPAGANDA KAIKKI ON JA POIS vENÄJÄLTÄ, LÄSKI-RASISTI LAINE, POIS, FINSKAJA MORDA

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä