maanantaina 28.11.2011

Postineidin jaksossa oli teknistä vikaa

Kuvan nykimisestä alkanut häiriö pysäytti Candlefordin postineiti -sarjan esittämisen perjantaina 25.11. Syynä oli kyseisen jakson materiaalissa ollut tekninen vika.

Keskeytyneelle jaksolle raivattiin uusintaesitys heti sunnuntaille. Tämän vuoksi esimerkiksi sanomalehtien ohjelmatiedot eivät ehtineet ohjelmanmuutokseen reagoimaan.

TV1 kuten kuten muutkin Ylen kanavat välittävät tietoa ohjelmistaan kaikkien väylien (televisio, netti, radio) kautta. Myös Yle Uutiset välittää tarvittaessa ohjelmatietoa.

Hyvät tavat kunniaan

TV1:n nettisivuille voi toistaiseksi kirjoittaa anonyymisti. Kommentoinnissa on syytä noudattaa verkkokeskusteluihin yleisesti liittyviä hyviä tapoja.

Viestin pitää liittyä kommentoitavaan aiheeseen. Ole kohtelias muille kommentoijille. Rasistisia, herjaavia tai rikokseen yllyttäviä kommentteja ei julkaista. Älä loukkaa kenenkään kunniaa tai yksityisyyttä kommenteillasi. Kirosanoja ei julkaista.

Siinä pähkinänkuoressa ohjeita, joita noudatetaan Yleisradiossa. Toimitukset päättävät itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta.

Päivi
Verkkotoimittaja

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä