torstaina 02.02.2012

Minusta on outoa, että Niinistön persoonasta ja käyttäytymisestä ei ole puhuttu mediassa tai tenteissä lainkaan. Niinistö on hermostunut, äkkipikainen ja tunnetusti itkettänyt ihmisiä töissäänkin. Niinistö ei tule toimeen pääministeri Kataisen kanssa eikä varmasti monen muunkaan ihmisen kanssa.

Tunnen narsimista kärsivien ihmisten piirteet sen takia, että äitini on sellainen. Olen saanut oman elämäni raiteilleen vain sen takia, että kävin pitkässä psykoterapiassa käsittelemässä lapsuuteni traumat.

Niinistöllä on mielestäni selkeitä narsistisia piirteitä, jotka eivät todellakaan edesauta minkäänlaista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Ihmettelen suuresti, miksi joku haluaa valita hänet presidentiksi. Toisaalta tiedän, että narsistit osaavat hurmata muut ihmiset puolelleen, joten Niinistön kannatuksella on ymmärrettävä puoli.

Haluaisin silti, että Niinistön piirteistä keskusteltaisiin enemmän. Häneltä itseltään on turha kysyä hänen omasta käyttäytymisestä ja persoonastaan, koska hän osaa kyllä kääntää asiat omaksi hyväkseen. Haluaisin, että toimittajat ottavat selvää siitä, miten Niinistöön on suhtauduttu työpaikoilla ja muissa yhteisöissä, joissa hän vaikuttaa. Onko niissä ihmisiä, jotka ovat tulleet ylikävellyiksi.

Itse en voisi koskaan äänestää ihmistä, josta ei ilmene minkäänlaista empatiaa, vaan teennäinen ulkokuori, jonka takana on kylmä ja kova ihminen. Haluavatko muut suomalaiset?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä