lauantaina 04.02.2012

Kiitos YLElle!

Tämä tuo uskoa siihen, ettei maassamme toimita kuten Venäjällä tai Pohjois-Koreassa, vaan media on vapaa tekemään omia juttujaan, heitä ei voi painostaa. En ymmärrä muutenkaan tuota Kokoomuksen hermostuneisuutta, miksi edes lähteä painostamaan YLE jutussansa, kun ovat olevinaan niin varmoja oman ehdokkaansa voitosta. Vai ovatko nyt puntit alkaneet tutista, kun ovat huomanneet, etteivät kadun miehet ja naiset olekaan täysillä heidän ehdokkaansa takana. Myös ihmetyttää, miksi häpeävät sitä, että ehdokas on ollut ostoskeskuksessa, eikö kansan parissa oleva ehdokas olisi juuri parempi näky kuin suurkonsertissa kampanjoiva ehdokas, ehkei se ostoskeskus ja kansan parissa oleminen olekaan ollut Niinistölle mieluinen kampanjointi paikka. En usko että Haaviston kampanjapäällikkö olisi ikinä kuuna päivänä painostanut mediaa toisen ehdokkaan haastatteluun liittyvässä asiassa. Kyllä tämä tämän asian julkisuuteen kertominen on äärimmäisen tärkeä asia. Toivottavasti YLE uskottavana mediana toisi esille myös sen kuinka gallupeja syöttävän Research Finland Insightin ja Taloustutkimuksen takana on ne omistava kokoomuslainen kansanedustaja Eero Lehti ja kuinka tämän vuoden presidentinvaaligallupit on tehty aivan eri aikavälillä kuin vuoden 2006 vuoden gallupit. Halutaanko tälläkin "painostaa" kansaa äänestämään "oikein".?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä