lauantaina 03.03.2012

Palautetta ettette aivan ylpistyisi kuten Ylen väellä on ollut tapana:

Perjantaina 2.3.2012 ohjelma oli uskomattoman surkea. Esityöitä ei käytännössä oltu tehty ollenkaan. Toimittajat olivat, kuten Ylessä nykyään kuuluukin nuoria, mutta hämmästyttävän tietämättömiä. Olisiko ylivoimainen tehtävä löytää ihmisiä., jotka tietävät jotain esitellyistä asioista? Nuoretkin kelpaavat.

Haastatelllut henkilöt olivat aivan toimittajien tasoa eli no aikamoisen vähillä tiedoilla. .

Onko tämä nuorisomme aliarvostuksen ohjelma todella sitä, mitä Yle luulee heidän haluavan. Eiväthän nuoret ole hölmöjä eikä he ole television ääressä perjantai-iltaina.

Asiantuntemus oli heikko ja pohjana oli tämän tuntemattoman VR-paljastusten tekijän kritiikitön ihastelu.

Teietenkin voimme ottaa kantaa myös nuorten aikuiskatsojien miellyttämiseksi valittujen asusteidan puolesta tai vastaan, mutta olkoon.

Yle on nykyään veroilla ylläpidetty laitos. Siltä on oikeus odottaa jonkinlaista tasoa. Niinpä tehkääpä sitä, jos osaatte.

Erland Salo

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä