perjantaina 27.04.2012

Hienoa, kaiken strada-sälän keskelle tulee tärkeä ja asiallinen aihe suomalaisesta rakentamisesta. Puurakentamista voi pohtia moneltakin kannalta, arkkitehtonisesti, asumisviihtyvyydeltä, taloudellisesti, paloturvallisuus... MUTTA miksi jutun taustalla näkyi yhden yksityisen firman logo ikään kuin mainoksena, ikään kuin kyseinen yhtiö erityisesti kantaisi huolta suomalaisesta rakentamisesta... PEAB.
Kerronpa tästä firmasta Peab tosielämän jutun. Hämeenlinnaan Peabin rakennustyömaalle hakeutui kaksi miestä. Oli kova tarve, kiireellinen rakennustyömaa. Nämä miehet potkittiin pois kolmen päivän odottelun jälkeen, kun he eivät suostuneet aloittamaan työskentelyä ennen kuin paikalle tulisi joku henkilö joka heidän kanssaan tekisi kirjallisen työsopimuksen. "Pomo" oli sitä mieltä että hän on Pohjanmaalta, ja heillä perinteisesti on riittänyt "kättäpäällelyöminen" "noin niin kuin miesten kesken".
Selvennykseksi sanottakoon että tämä episodi tapahtui Suomessa vuonna 2010. Käsittääkseni Suomessa korostetaan kaikilla aloilla ja esim nuorten kesätöissä korostetaan, että aina pitää vaatia kirjallinen sopimus. Mutta aikuinen suomalainen rakennusalan ammattilainen, hänenkö pitää ottaa riski ja aloittaa työt ennen kuin paikalle tulee ketään sopimusta tekemään? En paljon mainostaisi kyseistä firmaa Ylellä. Mitäs mieltä Stradan toimittajat, ainakin Puopolo, on tällaisten asioiden ilmitulosta, tulettekos ajatelleeksi tuota rakennusfirmojen meininkiä kun juttujanne teette?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä