Olen sairastanut anoreksiaa 15-18 vuotiaana. Sairastumisellani hain apua syvempiin ongelmiin, perheensisäisiin ongelmiin ja teini-iän hätään liittyen kokemukseen erillisyydestä senhetkisistä koulukavereista jne. Kun läheiseni eivät osanneet reagoida, hakeuduin itse terapiaan.
Kävin psykoterapiassa 4 vuotta. Nyt tuntuu, että terapeuttini ymmärsi, ettei ulkonäkö tai ruoka ollut itse ongelma, vaan tunteet, joita syömishäiriöinen yrittää hallita.Syömishäiriöden hoidossa on varmaan haastavaa se, että sairastuneet ovat sairastuneet monesta eri syystä ja niin sama hoito ei tepsi kaikille...
Toisaalta olisin toivonut että perheeni olisi huomiotu paremmin hoidossa, myöhemmin kärsin itsesyytöksiä että olin aiheuttanut perheelleni paljon kaikkea...Sain onneksi ajoissa hoitoa ja minut otettiin vakavasti. Ja parannuin.
Toivottavasti perheet huomioitaisiin kokonaisuutena paremmin hoidossa. Ja voimia kaikille vanhemmille ja sisaruksille vaatia myös terapiaa ja apua syömishäiriöisen perheen jäsenen kanssa.

– 29v perheenäiti (ei varmistettu)