Ei hevosia vituta. Ei ne ylireagoi asioihin, sitahan vitutus on.

Elamassa tarvitaan asioita, jotka laskevat ihmisen maan pinnalle. Elamassa tarvitaan vertaisryhmia ja lahimmaisia, saannollisia kontakteja, jotka kehittavat sietokykya ja erilaisuuden sietoa. Viikottainen kiitollisuushetki tuli ennen luonnollisesti, kun oli yleisempaa kokoontua yhteen, kuuntelivat ihmiset sitten mita sanaa tahansa tai vain kahvittelivat naapurissa tai auttoivat talkoissa.
Kun ei kokoonnuta saannollisesti ihmisten kanssa joukoiksi, ei saada kokemuksia ihmisyydesta yleensa, vaan nahdaan oma suppea ja kapea raita siita. Vaikkapa 13- vuotiaat koululaiset. Ja sita raitaa verrataan oletettuihin muiden raitoihin, ja se oma vaikuttaa harmaalta ja arkiselta ja on hyvin haavoittuva.
Kun ei ohjata aktiivisesti kiitollisuuteen ja osoiteta asioita ihmisille, vain harva nekee ne itse.
Ja kun ei ole kiitollinen mistaan, ei mikaan tunnu milltaan muulta kuin tyhjalta, jolloin pieneenkin asiaan ylireagoidaan helposti ja se nakyy vitutuksena.

– Laura (ei varmistettu)