sunnuntaina 07.10.2012

Asiaan sen tarkemmin perehtymättä uskallan väittää, että näillä naisilla ongelmana on se, että pitäisi saada korkeasti koulutettu, komea, urheilullinen ja mielellään varakas mies.

Valitettavasti niitä ei heidän ikäryhmässään ole AINUTTAKAAN vapaana. Kunnon miehet rengastetaan jo reilusti ennen kolmeakymppiä.

Eronneita ja karanneita sekä tietenkin juoppoja ja naistenhakkaajia on, mutta kuka ensinmainittua lukuunottamatta haluaa elämäänsä tasapainottoman puoliskon?

Miesten näkökulmasta taas lähes nelikymppinen sinkkunainen lapsitoiveineen alkaa olla vähän väsynyttä tavaraa - jos ei ole pystynyt perhettä perustamaan ennen 35 ikävuotta, millä perusteella se onnistuisi nytkään? Ei kukaan normaalälyinen mies halua pelkäksi siittäjäksi ja biologisen kellonsa kanssa taistelevan naisen rintapieleen koristeeksi.

Tähän sopii hyvin ilmaus: Juna meni jo.

Toki suhteeseen haluavia miehiä löytyy, mutta ei totisesti suurista kaupungeista eikä niiden liepeiltä. Hyväksykää se, että miehellä saattaa olla jo valmiiksi pari lasta tai se, että mies ei niitä lapsia halua enää neljänkympin iässä.

Sattumoisin minulla on 37v vaimo, olen itse 45v mies ja meillä on 4- ja 6-vuotiaat lapset - ja kolmas tulossa.

Mutta olemme olleet parisuhteessa vuodesta 1995 ja naimisissakin vuodesta 2001.

Jos olisin tavannut vaimoni vasta pari vuotta sitten, ei tulisi mieleenkään enää tässä iässä ryhtyä lastentekoon.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä