Olen kolmekymppinen, koulutettu sinkkunainen ja muuttanut juuri Helsinkiin. Ja kyllä, toiveisiini kuuluisi myös löytää elämänkumppani, mutta en uskaltaisi mennä etsimään sellaista televisioon. Sarjan naiset ovatkin harvinaisen rohkeita, koska tuskin suhdeasiat kenellekään helppoja ovat. Odotan mielenkiinnolla, miten naisten käy, ja toivottelen kaikkea hyvää nykyiseen sarjan jälkeiseen elämään! :)
Huomasinkin, että sarja on saanut osakseen aika paljon huomiota, mutta kommenttien negatiivisuus ja ilkeämielisyys sai leukani loksahtamaan. Tuskin kukaan tosiaankaan menisi sanomaan kenellekään sellaista kasvotusten. Eivät ihmiset useinkaan ole sinkkuja kolmikymppisinä nirsoutensa tai itsekkyytensä takia, vaan erilaisten valintojensa ja aiemmista "normeista" poikkeavien elämänkulkujensa takia. Olen itse tehnyt valintoja sekä miesten että omien tarpeideni ja halujeni pohjalta, ja vain jälkimmäisten kanssa olen pystynyt elämään. Jokainenhan meistä on vastuussa ainoastaan itsestään, ja vain minä olen velvoitettu ajattelemaan asioita minun itseni kannalta. Ketään muuta siihen ei voi pakottaa. Miten se ei pätisi parisuhteeseen, johon kullakin on oikeus valita kumppaniksi juuri kenet tarvitsee ja haluaa? Ajattelenpa minäkin niin, että ei miehen puuttuminen maailmaa kaada, mutta olisihan se mukavaa löytää rinnalleen joku juurikin sopiva. Ettei todellakaan tarvitse ottaa ketä tahansa. Ja kylläpä monet miehetkin sitä "en etsi ketään hampaat irvessä" -fraasia suomi24ssakin viljelevät.
Olen elänyt tähän mennessä sellaisten miesten kanssa, joiden arvomaailmat ovat olleet melkoisen kaukana omistani. Eikä sellaista voi tietää heti kättelyssä, vaan asiat kirkastuvat ajan mittaan. Omatkin arvoni ja asenteeni ovat matkan varrella selkiintyneet, mikä nyt on ihan tavallista. En olisikaan kyennyt pariutumaan parikymppisenä, minkä sainkin todeta ihan oikeassa elämässä. En siis olekaan tässä siksi, että niin välttämättä haluaisin tai että olisin tietoisesti hylännyt kaikki vastaantulleet miehet epäkelpoina, vaan koska asiat ovat menneet niin kuin ovat menneet. Kuten sarjan naisillakin. Kolmekymppisenä itsensä tuntee jo sen verran paremmin, että ei enää tarvitse harrastaa samaa yritys ja erehdys -leikkiä kuin parikymppisenä. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Tsemppiä kaikille kolmikymppisille, nuoremmille ja vanhemmille sinkuille, naisille ja miehille, Helsingissä ja kaukana kehä kolmosen ulkopuolellakin! :)
maanantaina 22.10.2012
Olen kolmekymppinen, koulutettu sinkkunainen ja muuttanut juuri Helsinkiin. Ja kyllä, toiveisiini kuuluisi myös löytää elämänkumppani, mutta en uskaltaisi mennä etsimään sellaista televisioon. Sarjan naiset ovatkin harvinaisen rohkeita, koska tuskin suhdeasiat kenellekään helppoja ovat. Odotan mielenkiinnolla, miten naisten käy, ja toivottelen kaikkea hyvää nykyiseen sarjan jälkeiseen elämään! :)
Huomasinkin, että sarja on saanut osakseen aika paljon huomiota, mutta kommenttien negatiivisuus ja ilkeämielisyys sai leukani loksahtamaan. Tuskin kukaan tosiaankaan menisi sanomaan kenellekään sellaista kasvotusten. Eivät ihmiset useinkaan ole sinkkuja kolmikymppisinä nirsoutensa tai itsekkyytensä takia, vaan erilaisten valintojensa ja aiemmista "normeista" poikkeavien elämänkulkujensa takia. Olen itse tehnyt valintoja sekä miesten että omien tarpeideni ja halujeni pohjalta, ja vain jälkimmäisten kanssa olen pystynyt elämään. Jokainenhan meistä on vastuussa ainoastaan itsestään, ja vain minä olen velvoitettu ajattelemaan asioita minun itseni kannalta. Ketään muuta siihen ei voi pakottaa. Miten se ei pätisi parisuhteeseen, johon kullakin on oikeus valita kumppaniksi juuri kenet tarvitsee ja haluaa? Ajattelenpa minäkin niin, että ei miehen puuttuminen maailmaa kaada, mutta olisihan se mukavaa löytää rinnalleen joku juurikin sopiva. Ettei todellakaan tarvitse ottaa ketä tahansa. Ja kylläpä monet miehetkin sitä "en etsi ketään hampaat irvessä" -fraasia suomi24ssakin viljelevät.
Olen elänyt tähän mennessä sellaisten miesten kanssa, joiden arvomaailmat ovat olleet melkoisen kaukana omistani. Eikä sellaista voi tietää heti kättelyssä, vaan asiat kirkastuvat ajan mittaan. Omatkin arvoni ja asenteeni ovat matkan varrella selkiintyneet, mikä nyt on ihan tavallista. En olisikaan kyennyt pariutumaan parikymppisenä, minkä sainkin todeta ihan oikeassa elämässä. En siis olekaan tässä siksi, että niin välttämättä haluaisin tai että olisin tietoisesti hylännyt kaikki vastaantulleet miehet epäkelpoina, vaan koska asiat ovat menneet niin kuin ovat menneet. Kuten sarjan naisillakin. Kolmekymppisenä itsensä tuntee jo sen verran paremmin, että ei enää tarvitse harrastaa samaa yritys ja erehdys -leikkiä kuin parikymppisenä. Mitä hyötyä siitä kenellekään olisi? Tsemppiä kaikille kolmikymppisille, nuoremmille ja vanhemmille sinkuille, naisille ja miehille, Helsingissä ja kaukana kehä kolmosen ulkopuolellakin! :)
– Anonyymi (ei varmistettu)