perjantaina 02.08.2013

Tämä on ollut todella mielenkiintoinen ohjelma. En ole kovin hyvä kirjoittamaan, mutta ajattelin silti yrittää.
Haluaisin koulutuseroista kommentoida. Minä olin nuorena hyvin kunnianhimoinen ja urasuuntautunut. Haaveilin myös äärimmäisen älykkäästä korkeasti koulutetusta miehestä, jonka kanssa pystyisin jakamaan intohimoni tieteisiin. Ensimmäinen parisuhteeni olikin juuri tällaisen miehen kanssa. Tietyissä asioissa samankaltainen luonteemme korosti huonoja puoliamme. Hän ei myöskään kestänyt minun menestymistäni ja se suhde päättyikin sitten aikamoiseen painajaiseen hänen yrittäessä kaikin tavoin murtaa itsetuntoni.

Nyt olen erittäin onnellisesti naimisissa miehen kanssa, jolla ei ole korkeaa koulutusta. Hän ei jaa intohimoani tieteisiin eikä pysty keskustelemaan kanssani kaikista minua kiinnostavista asioista, mutta sillä ei ole ollut parisuhteen toimivuuden kannalta mitään merkitystä. Meillä on muissa asioissa paljon yhteistä, monia yhteisiä harrastuksia ja hyviä keskusteluja meitä molempia kiinnostavista aiheista. Parhaimmillaan tuo erilainen tausta tuo meille molemmille sellaisia näkökulmia asioihin, joita emme koskaan itse tulisi ajatelleeksi. Parisuhteen kannalta tärkeissä asioissa olemme useimmiten helposti löytäneet yhteisen sävelen. Parasta on, että suurimman osan aikaa täydennämme toisiamme ja paikkaamme toistemme heikkouksia. Meillä on tietenkin pitkän parisuhteen aikana ollut niitä vaikeitakin aikoja ja kerran on ollut erokin lähellä. Koulutustaustojen erolla ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut mitään negatiivista vaikutusta.

Kun on samanlainen esimerkiksi koulutustausta, niin onhan se ilmeisempää mikä saattaisi yhdistää ja miten voisi päästä samalle aallon pituudelle toisen kanssa. Minulla on ystäviä hyvin monenlaisilla koulutustaustoilla tohtoreista vain peruskoulun käyneisiin. Olen kokemuksesta huomannut, että hyvin monenlaisten ihmisten kanssa on mahdollista päästä samalle aallon pituudelle ja löytää paljonkin yhdistäviä asioita. Ja parhaimmassa tapauksessa ne jossain asiassa erilaiset taustat rikastavat ihmissuhdetta. Älykkyyttäkin on niin monenlaista.

Halusin vaan tällä kannustaa olemaan avoin tutustumaan monenlaisiin ihmisiin, koska joskus voi käydä kuten minulle, että se sopiva mies löytyykin muualta kuin kuvittelee sen löytävänsä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä