keskiviikkona 07.08.2013

Katselin juuri sarjan loppuun digiboksilta ja äsken sen vuosi jälkeen-jakson. Ihan mielenkiintoinen sarja, mutta näin 45-vuotiaana sinkkumiehenä näen asiat vähän eri tavalla. Naisten kohdalla tilanne on se, että on paljon miehiä joista sitten valitaan se, jonka kanssa tulee sitä "kipinää" ja miesten kohdalla on lähinnä niin että joko kelpaa jollekin naiselle tai sitten ei. Yleensä ei kelpaa.

Moni aina sanoo, että se oikea tulee kyllä sitten vastaan, olen itse tosiaan nyt 45-vuotias eikä ole vielä tullut, muutaman kerran olen ihastunut, mutta yleensä en ole siitä uskaltanut ihastuksen kohteelle kertoa, paitsi kerran kun oli omasta suunnasta kipinää sen verran paljon. Mutta kun sieltäkin tuli sitten vain "ollaan vain ystäviä"-pakit jotka käytännössä tarkoittavat että se siihen asti ollut ystävyyskin käytännössä loppui, niin eipä se ole juuri kannustanut avautumaan jatkossa.

Ja sitten kun kuitenkin on jonkun verran kouluttautunut itse, mutta vähän kouluttautuneiden naisten mielestä liikaa ja paljon kouluttautuneiden mielestä liian vähän, ei kelpaa. Ja kun ei ole ollut suhteita aiemminkaan, vaan on elänyt vain sinkkuna, niin monien naisten mielestä on heti käyttökelvotonta tavaraa jos ei ole muille naisillekaan aiemmin kelvannut.

Paljon on muitakin asioita jotka ovat estäneet ihmissuhteet, työ joka on vienyt yhtäkkiä ulkomaille ym. asiat joita ei tässä viitsi kirjoittaa. Kuitenkin ainakin omasta mielestäni olen ihan normaalin näköinen ihminen, joka liikkuu kyllä tapahtumissa, mutta eipä ole kumppania sattumalta löytynyt, tuskin löytyykään.

Ehkä seuraavalle kaudelle ohjelmaa, jos sellainen on suunnitteilla (viimeisen jakson loppukommentista päätellen saattaisi olla) voisi olla että siihen otetaan ryhmä parittomia miehiä jotka eivät ole kelvanneet naisille ja jääneet sinkuiksi.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä