torstaina 08.11.2012

Päinvastoin kuin oikeusministeri nimenomaisesti väittää nykyisestä lainsäädännöstä ei löydy niitä aineksia, jotka jotenkin merkityksellisesti ruokkisivat ihmiskauppaa. Sen sijaan viranomaistyön heikkous ja reagointikyvyttömyys on uhka uhriutuneille ihmisille. Poliisi käsittelee seksikauppaa tahollaan vain järjestysvaltakysymyksenä, jolloin toimintatavaksi on valikoitunut yksipuolisesti ihmisten yksityisyyttä loukkaavat katuratsiat. ETA:n ulkopuoliset kansalaiset alistetaan säännönmukaisesti käännytykselle eikä käännytettävien uhriutumista tutkita. Tästä tietenkin seuraa se, ettei ihmiskauppiaita saada kiinni kun edes tapahtuneita rikoksiakaan ei kirjata.

Oikeusministeri Henrikssonin pelonlietsonta ja helppohoitoreseptit eivät hoida mitään ongelmaa kuntoon. Sitävastoin ne nostavat kokonaan uuden kysymyksen ihmisten itsemääräämisoikeudesta ja viranomaisten menettelyjen lainmukaisuudesta. Alaikäiset saavat tarvitsemansa suojan jo nykyisen lainsäädännön kautta. Kompastuskivi on koko aika viranomaistyön surkea laatu.

Asiaan saa jo jotain otetta tutustumalla vähemmistövaltuutetun raportteihin ja Pro-tukipisteen dokumentteihin. Näitä lähteitä on syytä pitää myös luotettavimpina mitä suomen kielellä löytyy.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä