sunnuntaina 13.01.2013

Suomen eliitti oli jo täysin ruotsinkielistetty 1800-luvulla koska menestyminen suomen kielellä oli täydellisesti estetty. Koulutus oli järjestetty vain ruotsin kielellä ja virkakoneisto siis koko valtio toimi pelkästään ruotsin kielellä. Tuolloin suomalaisten tuli vaihtaa äidinkielensä jotta pystyivät etenemään tehtävissään. Kukaan ei voinut yrittää menestymistään suomen kielellä, koska pakkoruotsin vaatimus oli ehdoton tuohon aikaan.

Surullisinta on, että asia ei ole tähänkään päivään mennessä muuttunut. Vieläkin on suomalaisten sivistys sidottu ruotsin kieleen Suomessa. KUKAAN EI voi valmistua ilman pakkoruotsin kieltä mistään peruskoulusta, yliopistosta, korkeakoulusta, ammattikorkeakoulusta ym.

Suomessa on taisteltu jo vuosisatoja suomenkielisen koulutuksen puolesta. Silti Suomessa on oltava nykyään vähintään ruotsintaitoinen että saa edetä sivistyksen polulla Suomessa. Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat. Toki ruotsista on selvästikin hyötyä, ainakin Eva Biuadetille, jos ei ole riittävän älykäs saavuttamaan edes yliopistotutkintoa, riittää ruotsin taito. Me suomalaiset jodumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.

Lakiin on vieläkin kirjoitettu virkamiesruotsi ja pakkoruotsi estämään suomenkielisten menestys tai toimiminen pelkällä suomen kielellä.

Suomalaisten on aika vaatia olla oikeuttaan olla suomalaisia suomenkielellä ja oikeutta olla suomalainen. Me emme ole mikään ruotsalaisuuden sivuhaara. Me olemme suomalaisia - antakaa meidän olla suomalaisia suomen kielellä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä