sunnuntaina 13.01.2013

Jospa nämä "isänmaalliset" (oikeasti vieraan- ja tulevaisuuden pelkoiset) katsoisivat edes tuon ohjelmasarjan ennenkuin aloittavat kiukuttelunsa. Toisaalta, ehkäpä siten ohjelma on jo täyttänyt tarkoituksensa.

Sopisi miettiä sitä, jos ensimmäinen valtaa pitävä taho tällä maapläntillä olisikin ollut Novgorod, eikä muodostumassa oleva Ruotsin kuningaskunta. Onneksi saimme läntisyyden. Kuningaskunta muodostui myös osin nykyisen Suomen alueella.

Näiden 1930-luvun oikeistolta oppinsa ottaneiden agumentteihin kuuluu harhaluulo siitä, että Ruotsi olisi jotenkin "miehittänyt" Suomen ja sortanut sitä. Kyllä Ruotsissa varmaan valtaapitävien sortoa oli mutta se kyllä kohdistui tasaisesti joka puolelle kuningaskuntaa. Ruotsin kuningaskunta ei siis menettänyt "Suomea", koska sitä ei ollut. Suomen suurruhtinaskunta hallinnollsena käsitteenä muodostui vasta Aleksanteri I:n käskystä 1809.

Kiihkoileva kielioikesto ei voi tunnustaa sitä tosiseikkaa, etä mitään Suomea Ruotsin kuningaskunta on voinut pitää sorrettuna Itämaanaan kun sellaista ei ole edes ollut.

Haminan rauhansopimuksessa vuodelta 1809 lukee muun muassa seuraavaa:

Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuningas sanoutuu ehdoitta irti ainiaaksi, niin omasta kun Ruotsin valtaistuimelle astuvien seuraajiensa ja valtakunnan puolesta, Hänen Majesteettinsa Venäjän Keisarin ja kaikken Hänen Venäjän valtaistuimelle nousevien Seuraajiensa ja keisarikunnan hyväksi, kaikista oikeuksistaan ja titteleistään allamainittuihin lääneihin, jotka nykysen sodan kuluessa Hänen Keis. Maj:tinsa aseet ovat vallanneet nimittäin Kymenkartanon läänin, Uudenmaan ja Hämeen, Turun ja Porin mukaan lukien Ahvenanmaan saaret, Savon ja Karjalan, Vaasan ja Oulun läänin samoin kuin Länsi-pohjaan Tornionjokeen saakka, siten kuin seuraavassa artiklassa tarkemmin rajan merkitsemisestä säädetään...

Onneksi ruotsia luetaan toisen kotimaisena kielenä peruskoulussa eikä venäjää. Nimen omaan toisena kotimaisena. Kaikki kieltenopiskelu on tottakai hyödyllistä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä